Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 6.5.2012.  

Kaupunginvaltuuston vuoden 2012 kokouspäivät ovat 7.5. ja 11.6. Loppuvuoden kokouksista päätetään kesäkuussa.

 

 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

AIEMMAT TIEDOTTEET 2010
« TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU »
 

Mitä maailmalla ajatellaan

 

Yllä olevan FT:n kuvaa  selitetään monin tavoin ja alla muutama lainaus vallatekeemättömän kääntäjän selityksin.

Euroon
liittyvä suuri kysymys on, ovatko alijäämäongelmaiset maat valmiit ahertamaan            rahaunionin jäseninä taloutensa tervehdyttämiseksi. Vaihtoehtona euron jättäminen voisi olla pienempi riesa näissä hankalissa tilanteessa, joissa on odotettavissa vuosien deflaatio ja talouden laskukierre. Mutta vuosi  2011 ei  ole vielä hetki totuuden.
Euro on hengissä ensi vuonna varmasti, ja  pitkällä aikavälillä ainakin pienentyneenä eli , sellaista maiden liittona, joiden taloudet  sopeutuvat Saksan komentoon. Martin Wolf

 

Julkisten luottojen leikkausvuosi vuosi ei tule  olemaan 2011. Mutta se voi olla vuosi, jolloin pankeilta leikataan? Martin Sandbu

 

Kiinassa ei ole kuplaa paitsi joissakin suurimmissa kaupungeissa kiinteistöpuolella. Rahaa on lainattu pääosin tuottaviin kohteisiin, joten kupla ei puhkea. Ensi vuonna kirjoitetaan uusia sivuja Kiinaan avautumisen historiaan, kun yli 700 miljoonan maalaisväestöstä osa alkaa näytellä roolia kuluttajina. James Kynge

 

Koreoiden yhdistyminen voi tapahtua joskus, mutta ei ensi vuonna.  David Pilling

 

WikiLeaks säilyttää potentiaalinsa, mutta ei monopolia.  James Crabtree

Afganistanin ongelmat ovat jäljellä, mutta uhreja tulee vähemmän ja murheet ovat läntisille johtajille pienempiä seuraavan 12 kuukauden aikana  James Blitz

 

Rauhattomuus lisääntyy Euroopassa, kun  Ranskan presidenttivaalit lähestyvät  2012 sillä ne tekevät levottomuudesta todennäköisen. Eurooppalaiset ovat protestoineet aikaisemminkin (1848 ja 1968 kevät  mielessä) Sosiaalisen sekasotkun ilmapiiri protesteineen ja levottomuuksin leviää helposti yli kansallisten rajojen, Gideon Rachman

Investorit vaihtavat osakkeisiin lainapapereita ainakin vuoden alussa. Jos kasvu jatkuu ovat osakkeet parempia ja vuoden 2012 jälkeiset viranomaistoimet alkavat aiheuttaa huolta  . Richard Milne

Bonusten maksua rajoitetaan ei politiikkojen ja veronmaksajien vuoksi ehkä omat varovaiset toimet, jotka ovat alentaneet  20 prosenttia bonuksia eivät paljon vihaa vähennä. Andrew Hill

Kurssisota ei pahene nykyisestä jännitystilasta, jossa se on ollut vuosia lähinnä USA:n ja Kiinan välisenä. Nyt nousevat taloudet ovat huolissaan omien valuuttojen vahvistumisesta, kun USA:kin käyttää rahan tarjontaa dollarin heikentämiseksi. Alan Beattie

Öljy ei lopu vuonna 2011, vaikka talouskasvu lisääkin kysyntää. Opec paineen alaisena pitää tarjontaa yllä ja hintaa siedettävänä eli hinta on tasolla 100  +/- USD barrelilta. Sylvia Pfeifer

Ruokakriisi taitaa tulla ja vuonna 2011 ylitetään 2008 vuoden ruokaviennin määrä 1026 miljardia USD. Syynä ovat kuivuudet ja biopolttoaineiden kysyntä ja tilanne tietenkin on surkein Afrikan köyhille. Javier Blas

Nähdäänkö alastomia lentokenttien skannereissa. Hyvällä tuurilla ei vielä ensi vuonna . Pilita Clark

Eikä taida brittien koalitio hajota, eivätkä  äänestäjät saa uutta suhteellista vaalisysteemiä.  Philip Stephens  ja  Jonathan Ford

 

 

Kommentit

Raikku.
31.12.2010 klo 23:08
Ei lannistuta! Toivotaan edes parempaa UUTTA VUOTTA!
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Ja ihmisillä hyvä tahto

Tämä kuva on Ylen sivuilta ja sitä on vähän käsitelty. Nyt kysymys kuuluu, mitä kuva kertoo ja miksi?

Alla olevat kommentit pyrkivät valaisemaan syvemmältä.
Tarkoitin kuitenkin kuvan suoraa kerrontaa ja niistä kaksi havaintoa: Ensimmäistä kertaa Ylen sivuilla etusivulla on neljä puoluetta aikaisemman kolmen suuren sijasta. Suuri muutos, vai mitä.
Toinen asia on tuo keltainen väri, jonka Timo Soini valitsi huomioarvon vuoksi ennen sini-valkoisuutta.
Siis nyt ovat päävärit sininen, punainen ja keltainen käytössä ja vielä sitten sinisen ja keltaisen sekaväri eli kepuvihreäkin kuvassa mukana.
Sellainen tarina.

 

Kommentit

jocce
31.12.2010 klo 08:31
tietyt tahot pitää matalampaa profiilia, kun on vaalit tulossa. Toiset uhoaa, kun on vaalit tulossa (lupaavat paljon, mitä ei ehkä pystytä pitämään(?))
 
Erkki Rantanen
31.12.2010 klo 08:36
Kyllä voi päätellä että SDP:n kannattajista gallup ilmaisee sen että Perussuomalaisten suosio nousee uhkaavasti ja ne on meiltä pois. Näyttää siltä että ihmisillä hyvä tahto ja meedia hoitaa osansa myös
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Joulurauha on jo ovella: Sitä toivotamme toisillemme!

"Mitä ymärsin, sit´ en tiedä,
pyhätunnelman muistan vain,
sitä miloinkaan ei viedä,
ei ryöstetä sieluistain "

Tänään sanotaan: Kierrättäkää jouluiloa?
Eikä otsasi hiessä pidä jouluruokaasi syödä?

Kaksi HS:n joulukirjoitusta

 

Kommentit

Eva V.
29.12.2010 klo 16:54
Kiitos Mikko joulurauhan toivotuksesta,mutta ennenkaikkea kaik- kea HS:n artikkeleista, jotka olit sisällyttänyt toivotukseen. Toivottavasti antoivat monille ajattelemista, tässä nykyajan mahdottamasta kiireestä ja yli äyräiden paisuvista joululahjois- ta. Lämpmät uuden vuoden toivotukset!
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Kiviniemen kuri, koordinaatio ja kilpailukyky näkyy kuvassa

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Naantali palaa sukkakauteen

Naantali on saanut, kun aluelle on sijoittunut merkittävää teollisuutta, yhteisveron avulla lisärahkeita. Niitä on käytetty kaupungin kehittämiseen ja niiden avulla olemme olleet itsellisempiä, rippumattomia.
Nyt näytää Jyrki Kataisen, kok ollessa Suomen valtionvarainministerin käyvän niin, että Naantalin siipiä leikataan. Jos edes vähän olis samalla yritetty eriarvoisuutta verotuksella tasata, niin pientä ymmärrystä voisi olla. Nyt valta keskitetään myös kunnallisessa päätöksenteossa Senaatintorin varrelle.

 

Kaiken kukkuraksi Turku, Pori, Rauma ja Uusikaupunki hakevat (TS 19.12.2010)  liitoutumalleen oikein palkallista veturia. 1700-luvulla  sama porukka esitti Naantalin kaupunkioikeuksien viemistä. 

 

Kommentit

Veikko Aho
25.12.2010 klo 23:02
Niinpä näkyy palaavan! Naantalin keskusta on pilattu täysin!
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Energian jatkosotaa käydään taas

En tällä palstalla ole kommentoinut työasioitani enkä provosoidu nytkään. Pyynnostä totean vaan, että tunnistan yleisönosastoilmiön; Huonosti menestynyt kenraali tai kenraaliksi pyrkinyt käyvät sotia uudelleen ja uudelleen ja taas uudelleen. Aina, kun aihetta löytyy, räiskitään vanhoista juoksuhaudoista. Julkinen liikelaitos ja yrityskulttuuri sallii tällaista. Harvinaista ei ole sekään, että taistelun voittaminen puhumattakaan sodasta kokonaisuutenaan ei ole pääasia.   Tappioiden aiheuttaminen vastustajille suurillakin omilla uhrauksilla ja tunteellisella uholla on liian usein tavoitteena.  

Akun alla olevaan kommenttiin:

Tänään 22.12.2010  klo 13.00 on aiesopimuksen allekirjoitus ja tiedotustilaisuus. Siellä on tietoa tarjolla. Mutta journalistinen sexy-puuttuu: Kuka siitä on kiinnostonut, että asiat hoidetaan kaikkien osapuolten kannalta hyötyä tuottavasti. Ja kuten tiedetään aina voi panna paremmaksi. Paras on hyvän vihollinen.
Itse olen lasikaapissa enkä voi kädet sidottuna nyrkkeillä tasapainoisesti edes eläkefaarien kanssa. 

 

Kommentit

Aku Aittokallio
21.12.2010 klo 21:02
Sattumalta tapasin tänään joulukuusiostoksilla Naantalin Fortumin työntekijän, joka kertoi huolestuneena täysin samanlaisia tuntoja. Toivoi tiedotusvälineiltä ammattimaista otetta asioihin: analyysia hyvin organisoidun, näyttävän ja yksipuolisesti painostavan mielipidekirjoittelun informatiivisesi vastapainoksi.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Kummia käyriä

Merkillisiä aikoja elämme. Syvän laman hetkinä reaalipalkat nousivat ja kulutskyky koheni. Nyt talouden kääntyessä kaikki on toisin. Ensi vuonna reaalipalkat laskevat ja jatkokoin näyttää vaisulta 

 Paradoksaalista, että kerrankin elkeläiset taitetun indeksin kanssa pärjäävät palkansaajia paremmin. Talouden ajankohtaisia aiheita siis riittää. Niistä voi luke enemmän kirjoituksia palstalta: Velka ja eläkkeet

Vahvistus tuli verotyöryhmältä:

Kuntien osuus yhteisöverosta pitäisi työryhmän mielestä siirtää valtiolle, joka pystyy paremmin kantamaan veron tuottoon liittyvät riskit. Kuntien tulomenetykset tulisi korvata ensisijaisesti valtionosuusjärjestelmän kautta.
Työryhmä katsoo, että kiinteistöveron osuuden kuntien verotuloista tulee kasvaa tuntuvasti. Kiinteistöveron painopistettä siirrettäisiin maapohjan verotukseen ja maapohjalle määritettäisiin veroprosentit erikseen. Maapohjan verokannan alarajaa korotettaisiin. Yle 21.12.2010
 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Kuva-arvoitus: Kenen tunnetun humoristin taidetta

Kuva on nähtävissä Varsinais-Suomen sotaveteraanien Joulu 2010 - lehdessä.
Joulupukki palkitsee!

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Naantalin jalostomon johtoon ELINA Herrala

Uutta menoa ja meininki:  Kauppatieteilijä Luvata-Yhtiön ent. Outokumpu Copper tuotantojohtaja Elina Herrala alkaa johtaa Naantlin jalostomoa 1.3.2011 alkaen. Kauan odotettu päätös on saatu ja mielenkiinnolla odotamme uutta Naantalin kannalta merkittävimmän teollisuustyöpaikan pailkallisjohtajaa ja hänen otteitaan.

Viime aikoina on ehkä ollut pientä epätietoisuutta tilanteesta. Toivotamme onnea uudelle johtajalle ja samalla mieluusti ilmoitamme, että naantalilaiset ovat aina olleet yhteistyöhön valmiita asenteella, että kaikkesta voidaan puhua ja lähes kaikesta voidaan sopia, mutta ilmoitusasioista ei Naantalissa tykätä. 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Suomelta odotetaaan jyrkkää EHKÄÄ

Lauantaina 18.12.2010 tällä palstalla esitin epäilyksiä Suomen linjan kestävyydestä. Hesarin Brysselin kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä  kirjoitti aiheesta jännittävästi ja hänen todelta tuntuvaa fiktiojuttua kannattaa mutustella:

Eräillä Brysselissä työskentelevillä EU-tuntijoilla on huippusalainen teoria Saksan liittokanslerista Angela Merkelistä.
Teorian mukaan Merkel ei ole niinkään liittokansleri vaan hyvin omalaatuinen ja utelias (joku voisi käyttää sanaa puolihullu) tutkija, jonka kiinnostuksen kohde on euroalue ja sen käyttäytyminen erilaisten paineiden alla.
Merkel tekee tutkimuksiaan salaisessa laboratoriossa Berliinissä. Hänellä on kaikki valta noukkia yksittäinen euromaa pinseteillä mikroskoopin alle ja kokeilla siihen erilaisia troppeja, injektioita ja siedätyshoitoja.
Perjantaina päättyneessä EU-johtajien kokouksessa Merkel ei enää yksiselitteisesti tuominnut eurobondiajatusta. Eri tulkintojen mukaan liittokansleri olisi alkanut lämmetä hankkeelle. Merkel seuraa nyt koeryhmän kuntoa tarkkaan muutaman kuukauden ajan. Jos heikoimpien euromaiden kunto osoittautuu odotettuakin huonommaksi, saattaa Merkel tilata pikkuerän eurobondilääkettä laboratorioonsa kokeiltavaksi.
Ja jos Saksan liittokansleri sanoo eurobondeille kyllä, täytyy myös Suomen ja muiden vastustajien seurata esimerkkiä. Siksi on erityisen mielenkiintoista, mitä pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanovat eurobondeista lähiaikoina. Onko alkuperäinen jyrkkä "ei" loiventunut? Onko Merkeliltä tullut viesti, että kohta kokeillaan uutta lääkettä? Onko ovi euromaiden velkavastuun osittaiselle jakamiselle raollaan Suomessakin?
Vaikka eurobondeja pidetäänkin tietyissä piireissä ihmelääkkeenä, ei niiden oikeasta annostelusta ole varmaa tietoa. Lähtökohta on se, että uusista eurobondimarkkinoista pitää saada mahdollisimman isot ja likvidit. Näin hyväkuntoisille eurovelallisille kuten Saksalle ja Suomelle aiheutuva koron nousu jäisi mahdollisimman pieneksi.
Miten tässä onnistutaan – herra yksin tietää. Tai ehkä Merkel tietää, tai on ainakin halukas kokeilemaan.


Me tietenkin kysymme ensiksi, että koska Suomi on pinsetin nokassa ja toiseksi, että eikö olisi aihetta ajatella täällä ihan itse. Onko taas menmeillään vaihe, jolloin ripustaudutaan joko Venäjään tai Saksaan jenkit kun nyt ovat vähemmän poppia tuon Obamankin takia.

Ja rakkaat puolutoverit eduskunnassa, ettekö te jo näe, että temppuilu ei auta, kun kansalisetkin ymmärtävät, mistä taloudessa on kysymys. Kuuluisa yhdestoista hetki on tänään täällä!

Kun näen näitä talousviisaiden kirjoituksiin liitettyjä kuvituksia, yritän nähdä, missä roolissa meidän tytöt ja pojat ovat. Yleensä - ei havaintoja - ja se voi olla hyvä se, tai sitten ei.

Wolfgang Munchau näkee, että Saksa oli valmis mihin vain yhdistääkseen Saksat, mutta nyt sen ideana on kantaa rajoitettua vastuuta kokonaisuudesta. Angela Mekel pyrkii kaikkin keinon tähän ja viime viikolla hän nonnistui sinnä täydellisesti.


Olen aikoinani julki sanonut, että euro eli yhteinen valuutta hyväksyttiin saksalaisille rakkaan ankkurivaluutta Demarin tilalle Saksojen yhdistymisen hintana. Tuon hinnan yhdistymisen tuelle asetti Helmuth Kohlin "kaveri" Francoisen Mitterand, Ranska, vaikka sitä ei koskaan julkilausuttukaan. Muistettakoon, että Margret Tatcher oli Saksojen yhdistymisen vastustaja. 

 

 

 

Kommentit

Aku Aittokallio
20.12.2010 klo 19:37
Thatcherin kannan uutisoi runsas vuosi sitten The Times. Dokumentti lienee peräisin venäläiseltä historiantutkija Pavel Stroilovilta, joka on on ripotellut julkisuuteen rajuja dokumentteja Neuvostoliiton hajoamisen ajoista. Joskus ei tiedä, missä Stroilovin dokumentoinnin ja debatin raja kulkee. Hänen mukaansa Ranskan presidentti Francois Mitterrand olisi keskustellut Gorbatshovin kanssa ”yhteisestä sosialistisesta Euroopasta”, kunhan Neuvostoliitto olisi hyväksytty Euroopan unioniin. Tuo ei kuulosta uskottavalta. Stroilovilla oletetaan olevan hallussaan kymmeniä tuhansia Kremlin salaisia asiakirjoja. Hän pakeni Putinin hallintoa ulkomaille 2005 ja sai turvapaikan Englannista.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Jaskarin Antsu täysillä palvelleena eläkkeelle.

 

 

Lue kirjouksi palstalta:Eläkeläinen ja hieno mies

 

Antero Jaskarin hieno ja täysipainoinen teknisen johtajan ura on nyt takana. Monta asia olisi voitu häntä kuulemalla hoitaa tosinkin, paremmin. Mutta lopputulos on kokomaisuutena oivallinen.
 

Antsulla oli pienen pieni intohimon poikanen: Hän olisi halunnut Naantalin uuden kaupungintaloon seinään valoshow’n. 1990-luvun puolessa välissä ennen 50-vuotispäiviään.  Se olisi ollut uutta ja antanut Naantalin ”kalmistolle” väriä ja loistoa.
Kyllähän kaupunki sellaisen muistomerkin olisi voinut tehdä vaatimattomalla kaupungin kakkosvirkamiehelle. Siis muistomerkin, jolle olisi ominaista Antsun luonteen mukaisesti se, että siitä olisi iloa ei itselle, vaan muille siis naantalilaisille.


 

Kommentit

Rauski
20.12.2010 klo 19:47
Kiitokset Antsulle monista työ ja luottamusmiehen ominaisuudessa yhdessä tekemisestä luottamuksellisista asioista ja mielipiteiden vaihdosta. Tervetuloa eläkelästen joukkoon. Hyvää Jolua.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Mitä ylpeydestä seuraakaan?

Kokouksen lopussa  useat  hallitusten päämiehet ja huippukokouksen puheenjohtaja, Herman Van Rompuy, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, toistivat  mantraa, että he "mitä tahansa tehdään  euron pönkittämiseksi”  FT 18.12.2010

 

Mutta ei kuitenkaan tehdä muuta, kuin toistetaan vanhaa levyä. Odotetaan kaiketi, että markkinoillekin tulisi joulumieli:  Niin hyvä lämmin hellä, mutta taitaa paremmin olla ensi viikolla  kylmät Pohjolan pakkaset.


Olen Saksan kaveri siis Saksa melkein itsekin;  Suomi on nyt suurta. Monien mielissä näyttää liikkuvan, että Suomen vallan pakahduttamat edustajamme kuvittelevat, että tämän hetken tilanne on pysyvä olotila ja että meidän taloustilanteemme olisi ikuisiksi ajoiksi betonoitu. Paradoksaalista on, että nk. perifeeriset ja holtittomat euromaat ovat vaikuttaneet euron arvoon laskevaksi, mistä Suomi on hyötynyt. Mutta entäs sitten kun kaikki on tosin. Silloin tällä ollaan tyytyväisiä, kun saadaan maksaa kovempia korkoja ja kurjistaa kansalaisten elintasoa; Siitäkin meininkistä on kokemusta eikä tarvitsen menää Kreikkaan tai Irlantiin, vaan aikamatka 1990-luvun Suomeen ja Ahon hallituksen aikaan rittää.

Euroskeptikot ja konservatiivit britit haluavat jäädyttää EU:n menot. Suomi on taas mukana suurten rintamassa. Muistetaan tämä sitten, kun Itä- ja Pohjois- Suomen aluetuet laskevat ja maatalouden tukipalkkiot putoavat.
Nyt Suomi on ylpeä nettomaksaja ja hyvä niin.  Mutta päivät ovat peräkkäin.

Ja Kotona on toiset laulut

Kotimaassa kuitenkin sama pääministeri sanoo, että ”verorahoja kerätään etuisuuksien säilyttämiseen. Ja siitä Veijo Perusinsinööri saa aiheen ihmetellä, että  ”sen vielä jotenkuten ymmärtää, että noin ajatellaan, mutta että kertovat moisia ääneen lehdistölle , se huolestuttaa.”  Ja johtopäätös on selvä:

”Joko ovat äärettömän tyhmiä, tai sitten arvelevat äänestäjien olevan umpityhmiä. Kumpi vaihtoehto on totta selviää kevään eduskuntavaaleissa .”

 

Joulunhenki haiskahtaa .

Jyrki Katainen, tai paremmin hänen mainostoimistonsa  on taktiikan mestari;  Pois Euro-valokeilasta kohti kodin lämpöä. Sapiskaa annetaan koulujen jouluperinteen romuttamisesta. Tuo typerän tuntuinen ylireagointi kouluissa ja päiväkodeissa on hölmöä eikä siitä seuraa muuta kuin maahanmuuttovastaisuutta. Asiasta olen siis Kataisen kanssa samaa mieltä, mutta sitä vaan ihmettelen, etteikö neljän vuoden aikana kokoomuksen opetus- tai sosiaaliministerit Virkkunen ja Risikko  ole ehtineet tuohon puuttua. Ilta-Sanomat keräävät nyt nimiä ja 85 prosenttisesti vastaajat ovat perinteiden säilyttämisen kannalla – totta kai. Nyt sitten ministerit ryhtyvät töihin kodin ja uskonnon puolesta ja taas pinnansade kohtaa kykypuolueen. 

Naantalin kirkossa on useita jouluaiheisia konsertteja ja luminen Naantali on rauhaisa. Naantalin Musiikkiopiston konsertti oli hieno ja monipuolinen. Kuulijalle tulee hyvä mieli ohjelmasta ja opiston  menestkysellisestä työstä.    

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Yksityistämisen ideologian ontto sisältö

THL: Yksityinen palveluasumistuotanto ei ole kunnallista halvempaa
Yksityinen palvelu vastaan julkinen on usein julkisuudessa esiintyvä kädenväännön kohde. Tuore Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimus kertoo, että ainakin ikäihmisten palveluasumisessa yksityinen palvelutuotanto ei tule kunnan tuottamaa palvelua halvemmaksi. Hoidon laadussa oli pieniä eroja, mutta selkeää paremmuusjärjestystä ei voitu määrittää THL:n ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksessa. Siinä kerättiin tietoja kaikkiaan 134 ikäihmisen tehostetun palveluasumisen yksiköstä. Niistä 53 oli kunnallisia, 29 yritysten ja 52 järjestöjen käsissä. Kuntalehti 20101215

 

Siinäpä se. Ei ole varmaankaan mitään yhtä oikeaa tietoa, vaan on erilaisia tapauksia ja vielä enemmän luuloja ja asenteita. Ilkka Kantola toistaa ajatusta, että työntekijän erityisesti hoiva- ja opetusalalla täytyy voida tuntea työniloa. Työt ovat monasti lähellä kutsumusammatteja eikä siitä kumpuavaa asennetta voi korvata sen paremmin kuin ei voi olla korvaamattakaan  rahalla. Tässä suhteessa luulisia, että julkinen puoli osaisi painottaa tätä lähtökohtaa. Kuitenkin on yllättävää huomata, että tässäkin suhteessa meillä on parannettavaa, kunnianhimo voisi suuntautua laatuun. 
Julkisten palvelujen yksitysitämiskeskustelun paras anti on julkisten palvelujen itsekriittisyydessä ja sen tuottamissa parannetuissa palveluissa. Kehitetään ja kehitytään niin, että sekä  asukkaat että palvelujen parissa työskentelevät voivat tuntea olonsa yhtäaikaa turvalliseksi ja  mukavaksi. 

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Vallan täyteyden ja lapsellisuuden liitto

Financial Times artikkelissa Frank-Walter Steinmeier, entinen ulkoministeri ja SPD:n  parlamenttrryhmän johtaja yhdessä entisen finanssiministeri   Peer Steinbrückin kanssa esittävät , että Saksan tulisi ottaa johtava rooli ja painottaa integraation syventämistä ja euron tukemista.
Edellisen suuren koalition vaikutusvaltaiset ja edelleen merkittävät sosialidemokraatit haastavat Angela Merkelin kielteisestä suhtautumisesta eurobondeihin aja hänen epäröintinsä ratkaista kriisi riittävillä toimenpiteillä.
Hallitukset hoipertelevat kriisissä, yrittävät tehdä pikkujuttuja ja sekoilevat tiedotuksessa. saa nähdä (wait and see) asenteella vaarannetaan Euroopan integraatio prosessi, väittävät saksalaisdemarit. Poliittinen idea liityen eurobondien käyttöön ottoon  on yhteinen minimistandardi koskien palkkoja, hyvinvointipalveluja sekä myös yritys- ja pääomaverotusta.
Kaksikon mielestä Angela Merkel näin toimessa tulisi saamaan liittopäivillä laajaa tuke oppositiopuolue SPD:ltä.

Tässä on oiva esimerkki toimintatavasta, jota nyt tarvitaan. On yritettävä löytää yhteinen juoni, jolla ongelmien ratkaiseminen on mahdollista eikä mahdottoman kallista.
Suomessa on Lauri Ihalainen esittänyt  ja  vaatimattomuuteni estää kertomasta, kuka vielä sitäkin enemmin, että nyt olisi aika koota voimat ja lyödä viisaat päät yhteen - sikäli kuin niitä löytyy.
Raimo Sailas on noussut takajaloilleen, HS:n päätoimittaja Mikael Pietikäinen puhuu kolmen suuren hallituksesta, johon Sauli Niinistökin on viitannut. Pitääkö meidän suomalaisten kerätä tyhmän ylpeyden sakkoja.

Mari Kiviniemen ja Jyrki Kataisen linjanveto on uhkarohkeaa uhittelua typerää vallantäyteyttä. Sdp leikkii tulella irtopinnoja metsästäessään. Nyt olisi presidentin paikka puhua järkeä.

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Tokmanni , köyhien kauppa tulee Naantallin, ehkä ?

Naantalin valtuusto päätti budjetista lähes yksimielisesti. Vasemmistoliitto ja vihreät olisivat lisänneet muutaman vakanssin ja puheissaan tietenkin arvostelivat joitakin asioita väärin tehdyiksi. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käytti eduskuntaan pyrkivä  Matti Rantanen ja hänen lähestymiskulma oli henkilökuntakeskeinen , että sellainen muutos Jan Lindströmin linjaan.. Samuli Santalahti sanaili sattuvasti muistuttamalla väestön vähenemisen ongelmasta, siinnäkin on linjaero vanhaan kepun kasvupelkoon. 
Sd-ryhmän vetäjä Sirpa Hagsberg pelkäsi joulupukin huomaavan, että ei oikein ahkerasti ole yritetty säästää ja painotti vuokra-asumisen turvaamisen tärkeyttä. Lue Sirpan puhe tästä.

Valtuuston kummallisin  asia oli Tokmanin Luolalan kaava.

Ville Vuorio on Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajana edustaen omaa linjaansa kokoomuksen ryhmässä. Hän  ehdotti kaavan hylkäämistä perustellen kantaansa annettujen lausuntojen epäilyksillä. Dennis Livson piti Tokmannin tuloa nyky-yrittäjille vaarallisena. Mika Ratilainen (kd) pohdiskeli eikä saanut sanottua kannatustaan Vuorion esitykselle. Hannu Raittola (vas) piti köyhien kauppaa hyvänä ja ihmetteli porvarien vapaan kilpailun pelkoa. Erikoinen tapaus, poliittinen näytelmä, päättyi yksimieliseen päätökseen ja Livson eriävään mielipiteeseen. Ja köyhien kauppaa tarvitaan. Talous-Sanomien artikkelin mukaan tilanne on viime vuosina huonontunut.

Valtuuston kokuksista ilmoitetaan Rannikkoseudussa ja Vakka-Suomen Sanomissa. Vuorio ihmetteli Vakka-Suomen sanomien valintaa, vaikka Naantaliin ei hänen tietojen mukaan tule yhtäkään lehteä ja siitäkö tilaajat äläkän nostattivat. Puolestani yritin jo hallituksessa vaivihkaan kysyä, etteikö olisi paikallaan pistää ilmoitus Kaupunkiuutisiin, joka taitaa levitä alueellamme laajimmin. 

Valtuusto sai  kokouksen kiitoksiiin ja joulutervehdyksiin päättymisen jälkeen informaatiota tulevasta energiapaketista . Esisopimus aiheesta on tarkoitus esittää hallitukselle seuraavassa kokouksessa ja valtuustoon se tulisi tammikuussa. 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Mikko Koukille Aurora mitalli: Onneksi olkoon

Petteri Orpo (kok) valittiin toiseksi varapuheenjohtajaksi Aleksi Randellin (kok) tilalle.

Maakuntakaavasta käytiin vääntöä: Maanomistajat, joita edustivat lähinnä keskustalaiset Rkp:n monasti tukiessa. Kulttuuri, maisema puhumattakaan vesitöt saivat moppen osan. Sellaista on käytännön kestäväkehitys.
Maakuntavaltuuston vpj esitti sosialidemokraattien linjaa ja aiheesta on kirjoitus luettavissa tästä.
Vitsailin, että uusi päivä voi muuttaa vaikka lehteä enää olekaan - virhellisesti. Sauli Saarinen lähetti ihka elävän lehden marraskuun numeron ja niinpä lehdenkään puute ei ole muutoksen esteenä.
Ari Korhonen jätti kiitoksi liiton hallituksen varapuheenjohtajan tehtävät ja hänen tilalleen valittii Katja Taimela. Hallituksen uudeksi jäseneksi nimettiin Mika Maaskola.

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Jouluista henkea ja Kantolan kannatusta

Ilkka Kantola selosti seikkaperäisesti eduskunta-asioita ja vaalinäkymiä. Vastuuntuntoisuus, lojaalisuus ja oman aihealueen asioihin perehtyminen näyttää olevan leimallista Ilkka Kantolalle. Se sopii myös Naantalin sosialidemokraateille ja niinpä yhdistys antoi Ilkalle voimakkaan tukensa, joka tulee näkymään myös käytännön toimissa.

Naantalin budjettiesitystä hyväksytään, vaikka melko syvällistä huolta kannettiin Naantalin kestävyysvajeesta, sillä kaikkina suunnitelmavuosina tullaan tekemään jo papereilla alijäämää. Menoja tuskin saadaan kuriin ja niinpä olemme luisuvalla pohjalla. Mutta ehkä jokin ihme tapahtuu.

Vuokratalojen aseman vakiinnuttaminen vaikka osinkoa maksamalla tuntui perustellulta ja palvelujen säilymine yleisemmin oli se tärkein asia.

Aiheeseen liittyen Kauppalehdestä leikattu kuvio:

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Sirpa Hagsberg näyttää mallia

Sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja , kaupunginhallituksen jäsen ja terveyskeskuksen vuodeosastolla vuorotyötä tekevä Sirpa Hagsberg suoritti sairaanhoitaja (AMK) tutkinnon.Onnittelut!

Lue kirjoituksia palstalta Sirpan mietteitä kovan urakan jälkeen

 

Kommentit

Erkki Rantanen
09.12.2010 klo 08:33
Onnittelut Sirpalle! Sitkeydestä ja saavutuksesta.
 
Eva Vallavuori
09.12.2010 klo 08:59
Lämpimät onnittelut Sinulle Sirpa. Vieläkin muistelen Sinua kiitollisina siitä inhimillisyydestä ja ystävällisyydestä mitä osoitit minulle ja ennenkaikkea Jarmolle hänen viimeisinä elinpäivinä. Hyvää joulua ja sen odotusta. Eva
 
Arja Savolainen
09.12.2010 klo 11:21
Onnea vielä kerran Sirpa! Todella upea suoritus kaiken muun ohessa.
 
Aku Aittokallio
09.12.2010 klo 16:51
Valaiseva ja valoisa kuvaus tuo Sirpan kirjoitus. Päivityskoulutus kuulostaa mainiolta ajatukselta mille alalle hyvänsä sovellettuna. Monien muiden etuoikeuksien lisäksi meillä toimittajilla on työn puolesta koituva jokapäiväinen päivityskoulutusmahdollisuus. Vaikka joskus känisen katsomuksellisista asioista, olen onnellinen että saan työssäni koko ajan ensisijaisesti oppia muilta ihmisiltä arvokkita asioita, joista tämä oli taas yksi.
 
Raikku
09.12.2010 klo 22:10
Onnittelut Sinulle Sirpa. Pakko ihmetellä, Mihin suomalainen nainen pystyykään?
 
sirpa hagsberg
10.12.2010 klo 15:23
Lämpimät kiitokset kaikille :) Kurssimme oli täynnä tahtonaisia, vertaistukea sai aina tarvittaessa.
 
Outi Luomaa
12.12.2010 klo 11:04
Onnittelut Sirpalle! Yhdyn Eevan sanoihin ja kiitän myös Isäni Uskon hoidosta. Lämmintä joulunodotusta.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Pientä pudotusta

Koulujen sijoitus putosi pari pykälää, mutta oli edelleen Pisa-tutkimuksessa  Euroopan parasta tasoa ja Jyrki Kataisen sijoitus valtionvarainministereiden joukossa laski ykkösestä viidenneksi.
Taitaa olla niin, että penkkiurheilukansana me mielellämme näitä seuraamme ja hurraamme tai haukumme, emmekä tietenkään kovin paljon käytä aikaa analysointiin.
Finanssiministerit pärjäävät kun talouslukemat ovat kunnossa eikä tietenkään arvioihin vaikuta lähtökohdat eikä monet muutkaan rakenteelliset tekijät. Ehkä Pisa-tutkimuksessa on hiemna enemmän todellista sisältöä, tosin en ole asiaan kovinkaan hyvin perehtynyt. Se tuloksista on kuitenkin seurannut, että kokoomuksen peruskoulun pilkka on muisto vain.

Kuuntelin Kataiset haastattelua radiosta ja ilokseni huomasin kehitystä: Hän lausui, ettei kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa pidä puhua kaikkea, eli että seminaariesitelmät vaikuttavat markkinoihin. Niskalenkit olivat varmasti mielessä.

Sen sijaan Kataisen oli vaikea antaa tunnustusta Lauri Ihalaisen konsensushenkisestä ehdotuksesta. Katainen vain jatkoi vanhaa levyn pyöritystä vaatimalla mm:ssa pidempiä työuria ja muusta paljon puhutusta. Ymmärsin Ihalaisen esityksen koskevan myös tätä eurooppalaista menoa eli miten tämä perustuvaa laatua oleva kysymys eli euron tulevaisuus pitkällä sihdillä turvataan ja miten akuutit kriisit hoidetaan. Ja niinpä komisaari Olli Rehn puolueettoman ulkopuolisena tervehti Laurin esitystä paljon myönteisemmin.

Kun Irlannin paketti vahvistettiin, odotettiin, että oltaisiin tehty jotain tulevien ongelmien ratkaisemiseksi eli olisi kasvatettu pelastuspaketin suuruutta ja ehkä alitettu eurolainojen liikkeelle lasku. Näihin Katainen otti kielteisen kannan seuraten saksalaisia esikuviaan. Toivotaan, että siellä euromaiden joukossa on jotain todellista kehitteillä, sillä kohta taas on tarvetta toimenpiteisiin, jotka eivät voi jatkuvasti olla tapauskohtaisia.

Yritin tuosta kuvasta katsoa, näkyykö siellä tuttuja?

Euron ongelma on maailman laajuinen ja siitä ovat pakosta kiinnostuneet myös rahamaailma siis Kiinan ja Arabimaiden joukko. Mutta päästäänkö pahasta tuosta hankalasta rahasta, on pohdinna kohde sielläkin, missä ennen suljettiin korvat, kun Eurooppaan vitattiin, kirjoittaa Gideon Rachman 

Markkinoiden ilmapiiri korostuneen hermostunut. Mikään ei ole mitään eivätkä uutiset mene läpi kuten kuuluisi Jyrki katainen HS 8.12.2010

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Naantalin juhla perinnettä ja näkemyksiä

Naantalin itsenäisyyspäivän juhla on pakattua perinnettä ja vaihtuvia näkemyksiä. Alle tunnin kestävä juhla on arvokas ja samalla muistiin painuva. Laulajat ovat perinne osuuden runko ja tällä kertaa puhujana ollut Pertti Paasio loi syvyyttä sekä hienoa asioiden yhdistämistä suomalaisen taiteen noususta vaikeiden vuorisen kautta nykyiseen EU-aikaan. Kiitollisia kuulijoita oli paljon. Sanoma on ymmärrettävää ja vastaaotto melkeinpä innostunutta.
Todellinen kaikkien suomalaisten isänmaan  juhla !

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Ja kiitän siitä, mitä olen saanut:rakkauden sinuun, rakkaudesta, joka ei laske hehtaareja

Miksi en rakastaisi maatani, vaikka olen köyhä?

Olkoon, että en ole koskaan sinusta palasta omistanut. Annathan sinä kuitenkin kaikki! Parhaan minä olen sinusta saanut. Hehtaareissako laskisin kauneutesi  määrän?
Markoissako arvioisin vanhempeien haudan arvon, isien töiden määrän?
Tulkoon, joku ostamaan kehtoani, sitä ei myydä. 
Väinö Linna 1946

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Jotain uutta ja jotain vanhaa

 Pasi Haarala, Naantalin Energian toimitusjohtaja kirjoittaa Sähköviestin pääkirjoituksen otsikolla  ”Jotain uutta jotain vanhaa”.  Tarinaan on sisällytetty pari tosiasiaa. Sähkön siirtohinnat nousevat 4,5 – 6,7 prosenttia kuluttajaryhmästä riippuen ja toiseksi sähkövero nousee 0,88 snt.stä 1,70 senttiin eli 93 prosenttia.. ”Valtion päätösten takana on tietenkin ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet mm. energiankäytön vähentäminen  ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen”,  selittää Haarala.

6,92

5,84

4,31

3,68

5,23

4,14

3,30

3,04

2,18

2,09

5,59

4,43

3,74

3,30

4,05

3,62

2,62

2,58

1,94

1,74

                   

Yllä on kaksi   Energiamarkkinaviraston sivuilta otettua lukusarjaa sähkön siirtohinnoista snt/KWh kuluttajatyypeittäin pienimmästä suurimpaan kuluttajaan. Ylempi on Naantalin Energian  ja alempi Turku Energian siirtohinnat . Pienkuluttaja maksaa tällä hetkellä 24 prosenttia ja suurkuluttaja 20 prosenttia enemmän Naantalissa kuin Turussa.


Jotain vanhaa

 Joku ehkä muistaa, että Naantalin Energia vakuutti pääsevänsä samaan hintatasoon Turun kanssa ja maksavansa pääomalle osinkoa muutama prosenttia yhtiön arvosta. Puheet olivat tietenkin palturia ja nyt jokainen voi sen itse laskea ja lukea.  Yhtiön myyntiliiketoiminta on sitten ihan oma lukunsa. Se on sitä jotain vanhaa, kaiketikin.

Jotain uutta

Mutta se jotain uutta on Pasi Haaralan (kok) julkea selittely sähköveron korotuksen taustoista. Sähköverolla maksatetaan työnantajien kansaneläkemaksun poisto ja vain  selitykseksi on Jyrki Katainen (kok) ottanut käyttöön  tuon hurskastelevan ympäristökysymyksen. Kyseessä on siis tulonsiirto kuluttajilta työnantajille.
Politikointi tässä muodossa kaikille Naantalin kuluttajille jaettavassa  lehdessä on epäasiallista eikä sovi kaupungin yhtiön toimitusjohtajalle.

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Voittajan vaunuilla on vetoa

Puolueiden kannatusmittaukset - viimeinen Hesarissa tänään - ovat viihdettä tai ehkä paremminkin penkkiurheilua. Dramaa ja jännitystä, johon jokainen voi liittää oman mielikuvituksensa  ja mikä parasta,  voimme vahvistaa, että mitä minä sanoin ja miksi näin on käynyt.

Tulokset kertovat ihmisten epävarmuudesta on varmasti tärkein viesti.

Puolueet joutuvat siis tekemään työtä peruskannattajiensa liikkeelle saamiseksi ja omassa leirissä pitämiseksi. Kokoomukselle tämän on helpointa : Rikkaat ja hyvätuloiset tietävät kokoomuksen toimivan heidän intressien mukaisesti, tällä kerralla keskustan tilanne on vähän vaikeampi, sillä maanviljelijät ja maan omistajat voivat hairahtua Soinin sakkiin.
Sdp:n tilanne on gallupinkin valossa hankalin; Palkansaajakannattajat ovat passiivisia ja puolueen profiili on ollut ehkä vähän vieras tavalliselle tallaajalle. Eikä nämä viimeiset suunnan reivaukset välttämättä vakuuta. Ei voi oikein uskottavasti olla yhteisvastuuta vastaan ja euron puolesta samaan aikaan. Tässä ei voi kilpailla Soinin kanssa.

Piristävä tuulahdus

Lauri Ihalainen oli aamutv:ssä. Ei vaatimattomuudella briljeeraamista mutta ei  kehumistakaan sanalla sanoen asiantuntemusta ja tasapainoa. Hyvä ja Sdp:lle tärkeä ehdokas.

Keskitytään työllisyyteen, työllisyyteen ja työllisyyteen ja inhimillisiin työolosuhteisiin. Ei katteettomien lupausten eikä pääministerivaaleja pidä käydä. Työllisyys, kasvu ja työelämä, päärooliin eli miten Suomi pärjää globaalissa kilpailussa. Mistä uusi kasvu ja kuka investoi tänne, se on peruskysmys. BKT täytyy olla 3 % ja  100.000 uuden työpaikan tavoite, muutoin on sama kuin vuonna 1995 Lipposen toimesta, on Ihalaisen mukaan kunnianhimoinen mutta oikea.

Kysymys on Irlannin tukemisessa ehdoista, eli ei kaikkia veronmaksajille, vaan myös sijoittajille,sanoi Lauri Ihalainen ja teki aloitteen:

Konsensus on hyvästä ja siksi,  kun kriisit eivät ole ohi, niin meillä on pitkä matka. Eikö olisi hyvä, että rakennettaisiin yhteinen hallituksen ja oposition näkemys miten toimimme  varsinkin 2013 jälkeistä aikaa ajatellen. 
 

Kommentit

Lauri Laine
05.12.2010 klo 11:57
Yhteistyö tarkoittaa kaikkien, myös pankkien ja sijoittajien osallistumista Irlanninkin pankkien pelastamiseen. Ihalainen puhuu viisaita sanoja.
 
mikko
05.12.2010 klo 12:25
Voittajan vaunuista kirjoittaa HS:ssa 5.12.2010 Pertti Suhonen emeritusprofessori seuraavasti: Perussuomalaisten kannatuksen viimeaikainen huikea kasvu johtuu osaltaan niin sanotusta bandwagon-efektistä. Tämän Yhdysvalloista peräisin olevan vanhan kielikuvan on Suomessa tulkittu tarkoittavan "äänestäjien hyppäämistä voittajan vankkureihin". Kielikuvan alkuperäinen merkitys on kuitenkin paljon ilmeikkäämpi. Kaupunkiin tulleella sirkuksella oli ennen vanhaan tapana mainostaa itseään värikkäällä kulkueella, jonka kärjessä oli torvisoittokunnan vaunu, bandwagon. Siitä kaikui repäisevä musiikki, joka houkutteli kaupunkilaisia liittymään kulkueeseen. Joukko kasvoi kortteli korttelilta. Perussuomalaisiin sovellettuna bandwagon-efekti tarkoittaisi sitä, että ensin jotkut innostuivat Timo Soinin poliittisesta viestistä ja lähtivät seuraamaan sitä. Joukon laajeneminen sai yhä useamman liittymään mukaan. On helpompi lähteä joukon jatkoksi kuin seurata sirkuksen värikkäitä hahmoja ensimmäisten joukossa. Kannatuksen kasvulla on rajansa myös perussuomalaisten kohdalla. Kun se on saavutettu ja gallupuutiset julistavat laskun alkaneeksi, alamäki muuttuu entistä liukkaammaksi. Äänestäjiksi jäävät nykymenoon tyytymättömimmät protestoijat ja ne, jotka Timo Soinin yhteiskunta-analyysi ja retoriikka ovat vakuuttaneet.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Finanssikaamosta

 

Jos euroalueen kriisi karkaa käsistä, merkitsee se euron ulkoisen arvon romahdusta ja lopun alkua rahaliitolle. Eikä siitä suinkaan tule vientiä piristävää devalvaatiota: dollarin ja muiden valuuttojen arvo lähtee arvaamattomaan heiluntaan. Viennistä ei kannata puhua lainkaan, mikäli luoton kanavat kuivuvat maailman kauppavirroilta.
Irlannin kriisipaketissa on meillä euromaiden asukkailla valtti, jota Kreikan kohdalla ei ollut. Britannian pankit ovat laittaneet naapuriinsa yli 200 miljardia euroa ja siksi Lontoo on paketissa mukana. Suomenkin pitää olla muiden joukossa.
SDP:n eduskuntaryhmä näyttää äänestävän kaikkein huonoimman vaihtoehdon puolesta. Ja yksimielisesti. Kansalaissotaan välillä kriittisesti suhtautuva Eetu Salin sanoi kerran , että porukassa ollaan, vaikka se tekisi tyhmyyksiäkin.
Liisa Jaakonsaari  Yle 2.12.2010

 

 
Kallin moittima euroon liittyminen oli keskeinen vakautus- ja rakennepoliittinen toimi. Emuun suuntautuminen toi Suomen korot pysyvästi lähelle Saksan tasoa. Devalvaatioiden tie oli kuljettu loppuun, sillä se vain ylläpiti vanhoja rakenteita. Suomi nousi kilpailemalla palkkamaltilla, laadulla ja korkealla teknologialla. Vuonna 2002 Suomi nousi maailman ykköseksi sekä kilpailukyvyssä että kestävässä kehityksessä.
Suomi meni Emussa EU:n ytimeen, mistä Kalli moittii Sdp:tä. Minä kysyn: mitä te olette keskustan johdolla siellä ytimessä tehneet nämä seitsemän vuotta? Vika ei ole eurossa, vaan siinä, että te ja muut euromaat olette päästäneet tilanteen nykyisen kaltaiseksi. Ette ole olleet ajoissa aktiivisia ja valppaita, vaan nynnyilleet, kun eurossa olisi tarvittu kuria. Ja kun finanssikriisi oli pahasti kärjistymässä, keskustalainen pääministeri löi hanskat tiskiin!  Paavo Lipponen TS 3.12.2010

 

 

Kommentit

Aku Aittokallio
03.12.2010 klo 18:36
Tarkoittaako Paavo Lipposen kommentti sitä miltä kuulostaa, että kyse on vain henkilöistä ja heidän henkilökohtaisesta järjenjuoksustaan, ei tapahtumien muuttuvista rakenteista? Oliko sdp:llä jokin ennakkohypoteesi dermareitten hallituskaudella tulevista kriisesistä ja niiden rakaisuista? Tällaisilta (syyllistäviltä) osin poliittinen debatti on sellaista, jota tavallisen kansalaisen on vaikea ymmärtää. Syyllistäminen on tietenkin poliittista kulttuuria kautta puoluekentän - mutta loputtomana hallitus-oppositio-välisenä roolivaihteluleikkinä se lienee yksi vaikutin ajamassa ihmisiä populistien luokse.
 

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti: