Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Lapset, nuoret ja vastuunkanto
Lapset ja nuoret
Viime valtuustossa yksimielisesti hyväksytyn ponnen myötä olemme saaneet panostuksia lastensuojeluun. Kokouksen jälkeen tapahtunut hirvittävä tulipalo-onnettomuus kuormitti entisestään työtaakan alla olevaa sektoria. SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen resurssilisäyksiin. Asiakkaan auttaminen on aina ykkösasia ja heti perään kakkosena tulee henkilökunnan jaksamisen tärkeys.
Aika näyttää, riittävätkö nyt tehdyt toimenpiteet. Huolta kannamme myös tulipalossa lapsensa menettäneistä perheistä. Heillä suruaika kestää läpi elämän. Heistä on huolehdittava niin henkisesti ja mietittävä myös suoraa taloudellista tukea, sillä vanhempien työkyvyn palautuminen voi kestää pitkään.
Talonsa menettäneelle perheelle on käynnissä keräys, jolla keräyksen alkuunpanijat kauniisti haluavat auttaa perhettä ”parsimaan elämänsä” jotenkin kokoon. Heitä ja lapsensa hautaamaan joutuneita perheitä toivomme, että Naantalin kaupunki yhteistyössä Naantalin seurakunnan kanssa pystyisivät osoittamaan edes muodollista taloudellista tukea, jos he eivät sitä vielä saa tai osaa hakea.
Valtion vastuuttomuus maksetaan kunnissa
Nyt ehdotetut korotukset ja erityisesti tuloveroprosentin nosto 17,25 prosenttiin on neuvottelutulos. SDP:n valtuustoryhmä on esityksen kannalla yksimielisesti ja talkoohengellä, mutta pakon sanelemana.
Valtio hoitaa osuutensa kuntiin päin tällä hetkellä huonosti, joten joudumme olemaan omillamme. Tilanteemme on silti vielä kohtuullinen verrattuna moneen muuhun kuntaan: Pystymme huolehtimaan palveluistamme emme joudu vieläkään lomauttamaan, supistamaan emmekä irtisanomaan.
Tuloveroprosentin nosto ei vielä poista murheitamme, eikä se taida olla väliaikainen ensiapu. Talousarvion 2010 suuri haaste on käyttötalouden tasapainottaminen ja siihen liittyvät kauaskantoiset ratkaisut. Investointeja on tehtävä, mutta tarkkaan harkiten muistaen kuitenkin niiden työllisyyttä ylläpitävä siis elvyttävä vaikutus
Toivomme, että hallintokunnat ja erityisesti johtavat virkamiehet todella käärivät hihansa ja ryhtyvät töihin. Vastuu tulevaisuudesta on yhteinen ja luottamushenkilöt ovat tässä työssä tukena , mutta myös valvomassa, että löydämme kestävän polun tulevaisuuteen




Kommentit
Jätä oma kommenttisi