Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

15.1.2010 Naantalin idylli

Postikorttimainen näkymä ja parin asteen pakkanen rauhoittavat aamukävelijän. Tunnelmaa nostattaa vastaantuleva päiväkotiin juoksujalkaa kiiruhtava kahta pulkkaa perässään vetävä äiti. Matkaa toimistolleni on muutama sata metriä ja työni on muuttunut enemmän harrastukseksi  - aus der Liebe zur Kunst. Näin soisi kaiken olevan ja tällaisena jatkuvan.

Näillä nurkilla kulkiessa muistelen vuoden vaihteessa pitkälliseen sairauteen menehtynyttä ikätoveriani lapsuusvuosilta Aallon Rekaa .

Aamun lehdessä  oli Jorma Uiton ja Gerhard Wendtin  muistokirjoitukset.  
Jorma Uitto oli kansandemokraattinen juristitohtori ja Tullihallituksen entinen pääjohtaja. Häntä kannatti kuunnella ja hän myös kuunteli. ”Aika on merkittävä tekijä. On tehtävä ratkaisuja , sillä ratkaisun viipyminen on usein suurempi haitta, kuin pieni virhe.” Ei ihan tavallista juristin puhetta.
Gerri Wendt oli rakentamassa Koneesta Pekka Herlinin johdolla maailman luokan tekijää. Hän oli taustaltaan fyysikkotohtori, ruotsinkielinen stadinkundi, joka halusi illaksi kotiin.  Hän toi IVO:n halitukseen ulkopuolista viisautta. Hän muistutti, ”ettei pitäisi mennä ulkomaille tekemään sellaista, jota kotimaassa ei osata”. Ei huono oppi.

Aamun uutisissa oli Haitin maanjäristyskatastrofi esillä. Käynnissä on eloonjäämiskamppailu : Haiti ei koskaan ole entisensä, sanoi SPR:n edustaja.

Turun seudun kohtalon kysymys Pernon telakka heijastusvaikutuksineen oli maakuntalehdessä hyvin uutisoituna ja haastatteluilla oli satu aiheeseen lisäulottuvuuksia.  Puolen väen työn syrjässä pitäminen on paljon ja vähän. Se merkitsee suurta työttömyyttä, selvästi keskimääräistä enemmän, mutta siihen liittyy vielä toivo, että ehkä vuoden taikka kahden päästä maailma on tosiennäköinen. Vaikka Matti Vanhanen kolumnissaan epäili risteilijäkysynnän kyllästyvän, pidän kuitenkin perusteltuna yrittää säilyttää tuota osaamista Turussa kaikin mahdollisin keinoin. Ja varmin keino olisi Vikingin uuden sukupolven alusten tilaukset. Niinpä ajatukseni kääntyy taas menneeseen.

Olin laivanrakennuksen suuren alihankkijan ja myös telakan tekijän Naviren palveluksessa 1974-1983. Tuolloinkin elettiin monia kriisejä: Hetkellisiä nousuja ja monia laskuja. Navire  pienenä, itsepäisen Rainer Sjöströmin firmana oli suuriin kuvioihin sopimaton häirikkö. Pääsin kurkistamaan suurempiin kuvioihin. Opin arvostamaan yrittäjähenkisyyttä. Mutta se ei sopinut suurempien kuvioihin, ei neuvostokauppaan eikä rahoitukseen. Innovatiivisuus on hieno ominaisuus, kunhan se pysyy lestissään.

Rannikkoseudussa Pro Naantali nimimerkillä kirjoittava porvari uskoo vahvasti julkiseen omistukseen. Hänen maailman kuvan mukaan yksityinen omistus ei ole onnistunut saamaan Humaliston alueelle yrityksiä. Yksityinen omistus ja yrittäjyys näyttävät olevan kirjoittajan mielestä kehityksen esteinä.  Ajattelutavassa on jotain nostalgisen tuttua. Jonkin sortin sosialismi nousee mieleen.

Niinpä ajatukseni kääntyy Väinö Linnaan ja  viikon taidetapahtumaan Timo Koivusalon elokuvaan: Täällä Pohjan tähden alla.
Kriitikot olivat sitä moittineet,  ja joillekin tutuille uusi versio oli pettymys: Tyypit ja tarina ei vastanneet mielikuvia. Elokuva näyttelijöineen oli vaikuttava; Suositeltava kokemus.
Kirjan tunteminen suo mahdollisuuden seurata kuvaa. Yleistä lienee, että kotiin tullessa on tarkastettava vähintäänkin nimiä. Niinpä kohdallanikin: Avasin kirjan selvittääkseni ensimmäisenä pentinkulmalaisen  kaatuneen punakaartilaisen  Laurilan Arvin nimen. Ja kävi kuten niin usein käy, että on pakko lukea enemmän huomatakseen, että kuinka vähän muistaa. Tällä kerralla havahduin lukemaan Väinö Linnan mietteitä, jotka on pantu  kirkkoherran pohdinnoiksi  sosialismin ja kristillisen sanoman keskinäisestä suhteesta.

Ensin hän (siis kirkkoherra) kirjoitti jonkin sosialistien teesin:

»Yksityisomistuksen mukana häviävät luokat, ja luokkien mukana häviää yhteiskunnasta ja ihmissuhteista paha.»

Sen alle hän kirjoitti:

»Voiko tämä pitää paikkaansa? Ei voi. Seuraavista syistä:

Eihän yhteiskunta ole mikään primäärinen vaan sekundäärinen tekijä. Eihän paha yhteiskunta ole voinut tehdä ihmisestä pahaa, koska yhteiskunta on ihmisen luoma, ja se paha mikä on yhteiskunnassa, on tietysti lähtöisin itsestään ihmisestä.”
Koko kirkkoherran analyysi liitteessä.

 

Väinö Linna kertoo torppareiden ja maatyöläisten näkökulmasta ymmärrettävästi ja mieleen jäävästi. Analyyttisemmin ja ulkopuolisesti arvioiden kysymys oli ensimmäisessä vaiheessa myös sosialistisesta tavoitteesta ; Yksityisen omistusoikeuden aiheuttama vääryys ja kärsimys oli poistettava, mutta yhteisomistukseen eivät mielissään monetkaan tähdänneet, vaan tavoite oli oma tupa oma lupa.


Sosialismin jalot aatteet eivät olleet suurien maalaisjoukkojen liikkeelle panevana voimana, vaan kysymys oli puutteen ja kurjuuden aiheuttamasta ahdistuksesta. Vielä tuolloin suhteellisen vähäisen tehdastyöläisten proletariaatin osalta asetelma oli varmaankin lähtökohdiltaan samanlainen: Turvattomuus, työn rasittavuus ja  huono toimeentulo  olivat hyvä syy uskoa johonkin parempaan. Tietenkin myös poliittinen peli porvareiden ja valtaapitävien venäläisten välillä uusien vaalien järjestämiskeksi kesällä 1917  turhautti valistuneita, demokratian voimaan uskoneita. Ääri-ilmiöt vahvistuivat ja punakaartin puolella usko voitti järjen Venäjän bolsevikkivallankumouksen huumassa.


Mutta miksi Naantalistakin lähdettiin punakaartiin kapinoimaan. Tämä aamuinen kuvaamani puukaupungin idylli oli jo silloin olemassa. Vanhoista kuvistakin sen näkee. Miksi 19-vuotias Armas halusi sellaisen rauhan rikkoa?
Hän ei ole vastaamassa, mutta kun yksinhuoltajakylvettäjän poikana oli hakenut tienestiä kärrypoikana maatalon renkinä, linnoitustöistä ja milloin mistäkin taisi Naantalin idylli enemmän ärsyttää kuin rauhoittaa. Tuskinpa siinnä taustalla oli sen kummempaa. Ja sitten virta vei eikä paluuta ollut.

 

Sama huonon työllisyyden ongelma riivasi tätä kaupunkia sotien välisen ajan. Vasta sataman suurteollisuus toi pysyviä työpaikkoja ja kaupungin kasvu antoi edellytykset myös tavalliselle naantalilaiselle. Vakaiden työpaikkojen ja tasaisen asukasluvun kasvun varaan on Naantali kehittynyt. Sataman ja suurteollisuuden merkitys on huomattava, mutta suhteellisesti vähentynyt. Toimeentulomme tukijalkana on Turun seutu kokonaisuudessaan.  Mutta idyllin varaan ei tätä kaupunkia ole voitu eikä voida rakentaa. Meidän on oman etumme vuoksi ymmärrettävä vastuumme kehityksestä ja myös omista rajallisista mahdollisuuksistamme. Meille olisi hyväksi, että saisimme säilyttää omat erityiset suurteollisuuden ja sataman edut, mutta viisaasti teemme, jos myös huolehdimme siitä, että asukaslukumme kasvaa  kunnallista kantokykyä tukien kestävällä tavalla.
Onko meillä voimaa kieltäytyä kulkemasta ei-sanoin  päällystettyä polkua?