Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Turun kaupunginteatterin esitettiin 5.6.2010 ensi-illassa näytelmä Anna Karenina.
Näytelmän on ohjannut ukrainalainen Andriy Zholda, jota luonnehditaan käsiohjelmassa:
- Yksikään toinen eurooppalainen ohjaaja ei herätä yhtä ristiriitaisia tunteita.
Raija-Liisa Seilo kirjoittaa näytelmän esittelyn lopuksi:
- Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011. On aika – täällä teatterissa – sukeltaa draamaan myös muiden eurooppalaistekijöiden johdattaman.
Esitys yhdellä väliajalla kestää 4 tuntia 20 minuuttia. Venäläisiä klassikoita huonosti tuntevalle ja teatterikulttuurin hienoksiin vähemmän paneutuneelle se on pitkä aika. Yksinkertaiseen mieleeni hiipi ajatus, että vähempikin toisto riittäisi. Parissa tunnissa olisi voinut esille tuoda näyttämön kielellä tarinan sisällön.
Tekniikka ja lavastus olivat vaikuttavia. Kekseliäisyyttä oli käytetty vähemmän kustannuksia miettien. Näyttelijät suoriutuivat osistaan hienosti ja sieviä nuoria naisia Eevan asussa sai ihailla ainakin tarpeeksi. Jokainen läsnä ollut kunnioitti näyttelijöiden suoristusten laatua ja määrää.
Mikään sisäänvetotuote ei esityksestä tule, ellei sitten epäoleellisuudet herätä kiinnostusta. Teatteriammattilaiset näkevät varmaankin asiassa monia asioita tosin. Joidenkin mielestä katsominen oli elämys, toiset puhuivat mitäänsanomattomasti mielenkiintoisesta esityksestä.
Voiko näytelmää suositella? Riippuu kysyjästä tietenkin, ja jälkeenpäin voi sitten valittajille todeta, että pitäisikö toisten päästä meitä helpommalla.
Käsiohjelmasta lunttasin, mitä Leo Tolstoi oli kirjoittaessaan ajatellut, ja miten näytelmä oli hänen mielessään kehittynyt. Se ehkä selittää joitakin asioita, jotka aluksi tuntuivat ihan kummalliselta asiaan kuulumattomalta keikaroinnilta.
Ihmisen tunteiden vellomista kuvattiin fyysisen koskettavasti. Sitä katsoessaan tavallinen tallaaja tuntee itsensä tunteeellisesti kehittymättömäksi ja yksinkertaiseksi. Anna Kareninan suuri rakkaustarina on sopinut paremmin Venäjän 1800-luvun sääty-yhteiskuntaan , tuli tällä nykytantereelle seisovalle ensiksi mieleen.
Intohimon, rakkauden ja jokapäiväisen elämän yhteensovittamisen ongelma on varmaan tänäänkin ajankohtainen. Ja tuota tragedia ihmetellessä muistui mieleeni isäni viisaus:
- Hyveellisyytemme ei johdu vahavasta luonteesta, vaan heikoista himoista.
Kommentit
Jätä oma kommenttisi