Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Elinikäistä oppimista vai koulutusinflaatiota?

 

Hoitoalan koulutus ja eri aikakausien tutkintojen antamat pätevyydet mm. esimiestehtäviin ovat kirjavat. Sairaanhoitajan koulutus kesti aikanaan 2,5 vuotta ja myöhemmin vapaaehtoisesti hankittu erikoissairaanhoitajan tutkinto kesti lisäksi 1 vuoden. Tämä ns. vanhamuotoinen erikoissairaanhoitajan koulutus antoi myös osastonhoitajan pätevyyden.  1980-luvun lopussa koulutus muuttui suoraan 3,5-vuotiseksi erikoissairaanhoitajan tutkinnoksi, mutta se ei antanutkaan enää osastonhoitajan pätevyyttä.  Opistojen muututtua vielä tämän jälkeen ammattikorkeakouluiksi ei pidentänyt sairaanhoitajan tutkinnon opiskeluaikaa, mutta sen rakenne muuttui melkoisesti.

Turun ammattikorkeakoulussa on ollut mahdollista päivittää sairaanhoitajan / erikoissairaanhoitajan tutkinto ammattikorkeakoulututkinnoksi työn ohella. Tietojen päivittämisen tarve ja mahdollinen urakehitys tulevaisuudessa motivoi myös minua hakemaan syksyllä 2009 alkaneeseen päivityskoulutukseen. Mm. projektiosaamista, väestön terveyttä ja hyvinvointia, johtamisen perusteita, ammatillista kasvua, kielten opiskelua, tietotekniikkaa, tilastotiedettä, terveystieteitä ja opinnäytetyötä idea-, suunnitelma- ja raportointivaiheineen sisältänyt opiskelu on nyt takanapäin. Sairaanhoitaja AMK:n tutkinto antaa minulle nyt apulaisosastonhoitajan pätevyyden, mutta osastonhoitajaksi tai muihin asiantuntijatehtäviin on opiskeltava jälleen lisää.

Hieman kärjistäen mietin, jospa kutsumus hoitoalalle olisi tullut aikanaan muutamaa vuotta aikaisemmin, olisin saanut 3,5 vuodessa sen, mihin nyt tarvitsen väh. 7 vuotta (=perustutkinto+ AMK+YAMK). Päivityskoulutus vuorotyön ja luottamustehtävien ohella ei ollut helppo yhdistelmä, mutta vahvisti ammatillista osaamista ja antoi mahdollisuuden jatko-opinnoille. Ymmärtäväiselle perheelle, muulle lähipiirille ja kannustavalle esimiehelle haluan antaa lämpimät kiitokset.

Suosittelen lämpimästi työn ohella opiskelua kaikille sitä harkitseville alasta riippumatta. Bonuksena tapaat hienoja ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito jatkuu myös opiskelun jälkeen.

Lämpöä ja yhdessä oloa joulun odotukseen!

Sirpa Hagsberg

 



Kommentit

Rauno Vänttinen
09.12.2010 klo 15:39
Onnittelut hienosta suorituksesta,hyvää joulun odotusaikaa.PS.Kyllä tahtonaiset aina menestyy ja pärjää eli jatka samaan malliin. Rauski.