Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Mikko Rönnholm: 2011 on erilainen vuosi

Kylmää on vaikka lämpenee

Joulukuu on ollut harvinaisen kylmä ja luminen, kolmanneksi kylmin 50-vuoteen. Eikös tämä sitten jo naurata Taavi Tavallista, kun kuuntelee maapallon lämpenemisjuttuja. Niin me ihmiset elämme tässä päivässä ja muistoissamme on tietenkin vain osa jäänyt mieleen. Mustia jouluja on täällä meillä ollut viimeisen 20 vuoden aikana 15 eli lumisia jouluja on vain joka neljäs vuosi. Ei tunnu tänään uskottavalta.

Talouden lämpötilat vaihtelevat.

 Mutta ihmiset reagoivat vielä voimakkaammin. Nytkin barometrit yleisellä tasolla näyttävät alaspäin, vaikka henkilökohtaisesti arvellaan kuljettavan suhteellisen tasaista vuonna 2011.

"Nyt ratkaistaan, kumpi vie ja kumpi vikisee: markkinavoimat vai yhteiskunnallinen päätöksenteko", Katainen uhosi. Haaste on kova, sillä ottelussa kohtaa epäsuhtainen pari.
Markkinavoimat ovat kooltaan valtavat. Konsulttiyhtiö McKinsey laski, että vuonna 2007 globaalien markkinavoimien eli finanssiomistusten koko oli 194 000 miljardia dollaria eli yli nelinkertainen maailman bruttokansantuotteeseen verrattuna. Suomen valtion budjetti on tästä promillen osia.

Suomen valtiovarainministeri ei toki väännä yksin niskalenkkiä, sillä Euroopan velkakriisin pelastusoperaatioissa ovat mukana euromaat, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto.

Yhdysvalloista vuonna 2007 alkanut finanssikriisi oli kaataa globaalit rahamarkkinat. Finanssikriisi on murroskohta, jota esimerkiksi Sdp:n ryhmänjohtaja Eero Heinäluoma vertaa historialliselta merkitykseltään Neuvostoliiton hajoamiseen. Monen muunkin poliitikon mukaan talouselämää 1980-luvulta hallinnut uusliberalistinen taloususko on nyt tullut tiensä päähän. (Junkkari HS 8.1.2011)

 

 

 

Joulun ja Uuden Vuoden välinen aika on ollut rauhallista markkinoillakin. Markkinavoimat lepäsivät ja vetivät henkeä. Eli siellä taustalla kasvottomuuden takana onkin ihmisiä, vaikka ei siltä useinkaan tunnu. Hyvä meidän on pitää mielessä myös se, että markkinavoimia olemme ihan itse pienessä määrin ja laajemmassa mitassa eläkerahastojen ja valtioiden välityksellä. Täytyy saada tuottoja ja niinpä kaikki vaikutta kaikkeen ja nykyisin nopeasti ja laajasti lähes viiveettä. Euroopan rahoituskriisi on meidän kriisimme.

 Erilaisia ennustuksia tälle vuodelle on tehty; Tässä kolme FT:ssä vuoden vaihteessa ollutta näkemystä vapaasti  tulkattuna:

”Euroon liittyvä suuri kysymys on, ovatko alijäämäongelmaiset maat valmiit ahertamaan rahaunionin jäseninä taloutensa tervehdyttämiseksi. Vaihtoehtona euron jättäminen voisi olla pienempi riesa näissä hankalissa tilanteessa, joissa on odotettavissa vuosien deflaatio ja talouden laskukierre. Mutta vuosi  2011 ei  ole vielä hetki totuuden.
Euro on hengissä ensi vuonna varmasti, ja  pitkällä aikavälillä ainakin pienentyneenä eli , sellaista maiden liittona, joiden taloudet  sopeutuvat Saksan komentoon.”  on vaasti lainaten  Martin Wolfin näkemys .

 

”Julkisten luottojen leikkausvuosi (siis luottojen arvonalennusta tarkoittaen) vuosi ei tule olemaan 2011. Mutta se voi olla vuosi, jolloin pankeilta leikataan”, selittää puolestaan Martin Sandbu

 

”Kiinassa ei ole kuplaa paitsi joissakin suurimmissa kaupungeissa kiinteistöpuolella. Rahaa on lainattu pääosin tuottaviin kohteisiin, joten kupla ei puhkea. Ensi vuonna kirjoitetaan uusia sivuja Kiinaan avautumisen historiaan, kun yli 700 miljoonan maalaisväestöstä osa alkaa näytellä roolia kuluttajina” vakuuttaa  James Kynge

 

Poliittista turbulenssia tiedossa Euroopassa

 Poliittisella puolella suuria eurooppalaisia muutoksia on nähty Isossa Britanniassa, jossa muodostui konservatiivien ja liberaalien liitto, joka näyttää romahduttaneen liberaalien kannatuksen ja Työväenpuolue on taas suurin gallupeissa. Mutta, jos on kommentaattoreihin uskomista, ei koalitio hajoa eikä uutta vaalijärjestelmää maahan kansanäänestyksessä tule. leikkauslistat ovat rajut ja kansa ei saanutkaan pehmokonservatiivia, vaan thatchermaiset otteet ovat heti käytössä.

Saksassa sama asetelma tosin poliittisesti toisin päin eli liberaalit ovat markkinaliberalismia edustavana  puolueena  joutuneet ahtaalle Angela Merkelin  näytellessä Euroopan poliittisella kentillä pääroolia. Sosialidemokraatit eivät tilanteesta ole päässeet hyötymään.

”Rauhattomuus lisääntyy Euroopassa, kun  Ranskan presidenttivaalit lähestyvät  2012 sillä ne tekevät levottomuudesta todennäköisen. Eurooppalaiset ovat protestoineet aikaisemminkin (1848 ja 1968 kevät  mielessä) Sosiaalisen sekasotkun ilmapiiri protesteineen ja levottomuuksin leviää helposti yli kansallisten rajojen”, on asioita läheltä seuraava   Gideon Rachman (FT) ennustanut.

Tällä palstalla seurattiin Itävallan pääkaupungin Wienin syysvaaleja. Vapauspuolue kasvatti kannatustaan  yli 12 prosenttia 27 prosenttia  ja on Wienissä kaksi kertaa suurempi kuin paikallinen kansanpuolue (kokoomus)., joka menetti 5.5 ja SPÖ 4.8 prosenttia ja enemmistöasemansa. 
Näistä asetelmista onkin hyvä tulla Suomeen.  

Populismia vai uutta suuntaa Suomessa ?

Timo Soini on populismi tutkijana omasta mielestään hyvää keskitasoa, mutta käytännön populistina parempi. Varmasti monet ovat Soinin kanssa samaa mieltä. Perussuomalaisten gallup-menestys on luo tunnelmaa ja pakottaa kirjoittamaan. Lainaan tässä kahta aikamme hermolla työkseen puuhastelevaa ammattilaista  Eero Apusta  ja Unto Hämäläistä :

Poliittinen populismi on monikasvoinen ilmiö. Tosin nykyisin sille annetaan usein yksi ja sama naama – Timo Soinin.
Soini on Suomen virallinen populisti. Se alkaa olla hankala rooli, vaikka ei hän siitä suuremmin näytä kärsivän.
Soinista on tullut poliittisen katuteatterin hahmo, jolta odotetaan joka tilanteessa uusia sutkauksia. Hän tulee paikalle viihdyttämään politiikkaan turhautuneita, jotka pääsevät huutamaan: "Tee taas se temppu, Timo!"
Joulunalusviikolla Eero Heinäluoman vaaliseminaarissa Soinilta kuultiin soinismi, jossa oli itseironiaa ja ehkä jopa häivähdys huolestusta: "Mitä likemmäksi vuorenhuippu tulee, sitä liukkaammiksi käyvät kengät."

Hyvin sanottu. Jos ihmistä milloinkaan voi muistuttaa omista viisauksistaan, tämä on se kohta. (Eero Apunen)

#####

Eniten uuden pääministerin elkeitä on osoittanut perussuomalaisten Timo Soini. Suurten puolueiden johtajat ovat olleet suu supussa uudesta hallituspohjasta, mutta Soini on ilmoittanut, etteivät perussuomalaiset mielellään lähde samaan hallitukseen sekä keskustan että kokoomuksen kanssa. Soini on myös sulkenut vihreät pois hallituskumppaniensa joukosta.

Jos Soinin tahdon mukaan mennään, nykyinen hallituspohja ei voi jatkaa. Jäljelle jää joko demarien, kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteishallitus tai demarien, keskustan ja perussuomalaisten yhteishallitus. Molemmat olisivat kohtalaisen vankkoja enemmistöhallituksia, jos vaalitulos olisi joulukuun mielipidemittausten mukainen.

Soinilaiset hallituspohjat ovat toki paperilla mahdollisia, mutta niiden kokoaminen on hyvin vaikeaa. Sdp on pahoissa riidoissa molempien suurten porvaripuolueiden kanssa. Se ei lupaa hyvää. Kukaan ei liioin pysty ennustamaan, millainen hallituskumppani perussuomalaiset olisi, jos uuden hallituksen eduskuntaenemmistö olisi siitä kiinni. (Unto Hämäläinen)

 

Itsenäisyyspäivänä keskustelussa Pertti Paasio viisasteli Timo Soinille, että myötämäki voi muuttua myös alamäeksi. Se nauratti, mutta on siinnä miettimisen yllyttävääkin.

Timo Soin kirjassaan muisteli, että ehkä hän olisi voinut demariksi ryhtyä, jos oikein olisi osattu kysyä. Timo Soini olisi varmaan näihinkin haalareihin sopinut, mutta tuskinpa hänestä olisi nykyistä ilmiötä tullut.

Itsestään selvää hallituspohjaa ei ole

Hallitus kuvioita ajatellen voisin arvata, että mikään ei ole itsestään selvää ei edes johon Ville Itälä viittaa TS:ssä, että Kokoomuksen ja Keskustan hän ei arvele suin surminkaan lähtevän demareiden kanssa samaan hallitukseen. Mutta kuten ylempänä on selitetty ja kuten vanhat ajatukset kertovat, ei yhtiötyö demareiden kanssa ole suurin surminkaan mahdotonta Soinille. Tämäkin kannatta muistaa.
Kysymys on tietenkin lopullisia ratkaisuja tehtäessä  vaalikannatuksesta ja puolueen johdon kyvyistä erityisesti sopeutumiskyvyistä.

 Demareiden kannalta katsottuna olisi hyödyllistä saada vastapainoa porvarihallituksen yksipuoliselle etuoikeutettujen suojeluliikkeelle ja sanonpa senkin, mikä omasta mielestäni on paikallaan, että Vihreiden falski älyllisyydellä ja henkisellä paremmuudellaan kerskailulle pitäisi pistää stoppi. Niin paljon pahaa on hyvän nimissä tehty.

Sosialidemokraattienongelma on vaaleissa

Mutta sosialidemokraattien ongelma ei ole hallituskumppanin valinta. Ongelma on uskottavuudessa ja puolue oireilee: HS:n pääkirjoitus 8.1.2011 arvioi asiaa seuraavasti:

Tilanne on Urpilaisen ja koko Sdp:n kannalta vaikea. Jokainen Urpilaisen aseman heikkoudesta kertova mielipidemittaus nakertaa hänen asemaansa ja heikentää entisestään onnistumisen mahdollisuutta vaaleissa.
Asia ei kuitenkaan ratkea menemällä paniikkiin, vaan parantamalla politiikkaa. Sdp:n on räksytettävä vähemmän, sillä sellainen ei ole vastuunkantajapuolueelle ominaista. Sen sijaan sen on pystyttävä luomaan uskottava poliittinen ohjelma.

Lisäksi Urpilaisen on löydettävä hänelle luonteva tapa johtaa puoluettaan. Eväitä hänellä on. Niitä pitää vain käyttää fiksusti. Muuten johtajagallupeista tulee vaalien jälkeen oikeasti ajankohtaisia.

Lohdutuksen näkökulmaa avattiin HS:n poliittisen puolen vetäjän Marko Junkkarin toimesta 8.1.2011 jutussa, joka oli otsikoitu  Uskottavuus ei kartu oppositiossa, ja joka alkoi ingressillä: Urpilainen on nyt samassa tilanteessa kuin Katainen 2007.

Puolueen puheenjohtajaa eivät kannata pääministeriksi omat eivätkä vieraat. Gallupissa vain seitsemän prosenttia kansalaisista haluaa hänet seuraavaksi pääministeriksi. Oman puolueen kannattajien keskuudessa aiempi puheenjohtaja on selvästi suositumpi vaihtoehto pääministeriksi kuin nykyinen.

Ei, kyse ei ole Sdp:n puheenjohtajasta Jutta Urpilaisesta vaan kokoomuksen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta vuonna 2007.

Jutta Urpilaista on arvosteltu, minäkin muiden mukana, siitä, että hänen osaamisensa talous- ja veropolitiikassa on ohutta. Mutta se ei Kataisen esimerkin valossa ole mikään ongelma. Katainen lähti kovin kevein eväin ja on osoittanut epäpätevyyttään monella tavalla. Mutta ei se ole haitannut menoa.
Mari Kiviniemi
oli niuhottava kuntaministeri, nyt kova ja ensi luokan edustaja olevinaan noudattaessaan  imagon rakentajien  ohjeita. Joten kysymys
näyttäisi olevan imagosta ja sen rakentamisesta, jos näihin arvioihin olisi uskomista. Mutta Kokoomus ja Keskusta ovat eri asia. Niillä on vahva peruskannatus, joka kestää. Imagolla tähdätään marginaaliin

Oma arvioni on, että ei se noin mene: Sdp:llä ei ole kovaa kannatusydintä ja äänestäjät on ansaittava palkansaaja-kuluttaja segmentistä, jossa kilpailu on kovinta. Urpilainen ja Sdp eivät voi menestyä muulla kuin asialla eli olen samaa mieltä, kuin yllä lainattu pääkirjoitus: Sdp:n on räksytettävä vähemmän, sillä sellainen ei ole vastuunkantajapuolueelle ominaista. Sen sijaan sen on pystyttävä luomaan uskottava poliittinen ohjelma.

Tähän on kaikki mahdollisuudet, mutta onnistuminen edellyttää itsensä likoon panemista ja yhteistä ponnistusta. Tähän yhteyteen ei tarvita eikä tähän saa päästä sotkeutumaan mitään muuta. Nyt ei ole revanssin eikä entisen haikailun aika. Nyt on tekemisen paikka.