Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Tarina valtuuston työkauden päätöstilaisuuden puheesta

Valtuuston työvuoden päätöstilaisuus joulujuhlan vastine on useina vuosina pidetty tammikuun puolella. Käytännöllinen tapa, joka sopii mukana olijoille. Kutsujan on toimeenpaneva komitea ja eli kaupunginhallitus. Valtuutetut seuralaisineen saavat nauttia päivällisen, jonka kaupungin Seitsemän Sisaren ruokalan henkilökunta loihtii.
Tapana on, että valtuuston puolesta kiitetään. ”Paistista päästyä” -puheen pitämien useimmiten lankeaa valtuuston puheenjohtajalle ja niin sovittiin tällä kerralla.
Kerron tässä puheen tekemisen ja siihen liittyviä ajatuksia:
Puheilta vaaditaan monenlaista, pitäisi olla hauska ja asiaa eli asiallisesti hauskaa. Paras päivällispuhe, kuten tiedämme, on pidetty puhe. Puhujan pitää muistaa kiittää ja kannustaa. Mutta turhia fraasejakin pitäisi välttää ja  sen verran olisi oltava kunnianhimoa, että puhe pitää hereillä ja tai ainakin herättää kuulijoissa ajatuksia.  Vaatimuksista ehkä tärkein on, että puheen sisältöä tulisi etukäteen ajatella nk. Rooseveltin opin mukaisesti: Mitä lyhyempi puhe sen pidemmän valmistelun vaatii.

Pieni yllätys ja päivän Wahlroos ja tietenkin ”aivan aluksia”

Puhe aloitetaan tervehdyksin ja kiitoksin ja tällä kerralla olin varannut ruskean kirjekuoren ojennettavaksi Maija Tuunalle. Sen sisältö selviää myöhemmin.
Nyt oli ajankohtaista todeta, että jokavuotisesta traditiosta on siirrytty joka toisena vuotena pidettävään työvuoden päätösjuhlaan.  Nalle Wahlroos oli sattuvasti puhunut:  ”Asia ei ole niin kuin Jyrki Katainen sanoo, että politiikka on rakentamassa uudelleen suhdetta finanssimaailmaan. Päinvastoin.” Jotten ärsyttäisi kuulijoita jätin alkuosan pois ja aloitin:

Björn Wahlroos puhui Turun kauppakorkeakoulun juhlassa ja sanoi: ” Finanssimarkkinat ovat rakentamassa rajoja politiikalle. Poliittisen päätöksenteon pelialue kapenee, koska talouden realiteetit asentavat sille rajat.” Naantalin kohdalla tämä tarkoitti viime vuoden valtuustojuhlien perumista

 

Ai van aluksi haluaisin kiittää kaikkia valtuutettuja menneestä Saaristo-Naantalin kahdesta vuodesta Naantalin kaupungin puolesta ja tahdon sanoa – kokemukseeni vedoten, että asukkaatkin ovat samaa mieltä ja perustelen uskomustani paikallisella kansanperinteellä, josta vain yksi tarina nykyisen Naantalin alueelta on päässyt Matti Kuusen kirjaan: Kansanhuumorin kuka kukin on:

 Merimaskun Mälsälän Ylistalon rusthollarilla August Linbergillä oli varma käsitys, että kaikki asiat kuntakokouksissa  olivat herrojen alkuun panemia ja siis vastustettavia. Emännän kerran tiedustellessa kokousuutisia Lindberg vastasi:
-   En mnää oikkeen tiär ett mikä asia siel mahros ers oll, mutt aikataval siel väkke otetti ja vasta mnää pisti.
Toisella kertaa Lindberg  kokouksessa ilmoitti kannatuksensa jollekin vastaan pistäjälle .
- Kannatettaa, ja meijän akka kannatta kans.

Tämän päivän Merimaskun rustohollari Mälsälän suunnalta sanoo harvoin poikkipuolisen sanan ja silloinkin sen taidolla pehmentäen. Niin on maailma muuttunut, sanoo Samuli Santalahti ja vaimo samassa osoitteessa.


Mutta vielä toiseen kertaan: Aivan aluksia haluan kiittää valtuutettuja henkilökohtaisesti siitä, että olitte täysilukuisena paikalla saadessani joulukuun kokousta ennen Kuntaliiton kunniamerkin. Se oli merkkiä arvokkaampi ele, sitä arvostan.

Naantalilaisia viisaita

Kun puheita  on tullut pidettyä ja eikä millään voi toistoa välttää. Näihin tilaisuuksiin sopii muistella menneitä ja olen tässä tarkoituksessa ennekin lainannut itsenäisyysajan ensimmäistä Naantalin yhteiskoulun rehtori tri Ilmari Mannisen kirjasta Lukuja vanhasta Naantalista. Hän aloitta kirjan lainaamalla kansantieteilijä M.A.  Castrenia:

”Kansa, joka pysyy kylmänä esi-isiensä muistoille, saattaa vaaran hetkenä pettää isänmaansa ja kansa, joka niitä halveksii, halveksii myös maatansa ja on puolittain orjuuden oma,”

Viittaan aikaisempiin  puheisiini koskien entisen rehtorin tri Ilmari Mannisen, museon perustajan näkemykseen mennen ymmärtämisen tärkeydestä.

Se on pateettista tekstiä ja sen sanomaa on arvioitava ajankohdan taustaa vastaan. Mutta sanoma, että pitää antaa arvoa menneelle, mutta tuntea myös tämä päivä ja siinnä tarkoituksessa
selailin sitten vähän nuorempaa naantalilaisten kirjallisuutta: Meillä on kaksi maineikasta professoria Rauno Tirri  ja Reijo E. Heinonen, jotka ovat kirjoittavat ajatuksia herättävästi:

Rauno Tirri luonnontieteilijä taustaltaan ja siitä johtuen tai siitä huolimatta humaani ihmisenä on kirjoittanut Jatkuvan onnen tunteen harha nimisen kirjan, jossa on ihan hyvää ja ymmärrettävää ohjetta meille kaikille ja lainaankin tässä hänen käsitystään huumorin merkityksestä.

Huumorintaju ja huumorin viljely ovat iskostuneet vähitellen osaksi ihmisen personallisuutta. Nuorena ne liittyvät suuresti ihmisen leikkisyyteen, leikkimielisyyteen. Vanhetessa ihmisen tämä ominaisuus yleensä vähenee ja huumorin luonnekin muuttuu enemmän älylliseksi. Monilla sen taju ja käyttö alkaa iän mukana myös vähetä, ellei sitä tietoisesti pyri ylläpitämään.

Rauno siis muistuttaa, että mikään ei säily ja vielä vähemmän sitä on tarjolla, ellei sitä ole ollut: Hän kuoli huumorintajuihinsa tulematta. No politiikassa kaiken järjen mukaan pitäisi mahdollisuudet huumorintajun kehittymiseen olevan, koska on paljon hauskoja tilaisuuksia ja useasti ihan suorastaan naurettavia tapahtumia. Mutta Tirrin Raunon arvion mukaan iän mukana huumori vähenee. Joten tähän kohtaan lainaus perusinsinöörin viisauskoekokoelmasta: ”Sammy Davis Jr:n tokaisu: ”Jos Sinulla on nariseva vaimo, niin se johtuu varmaan siitä, että olet jättänyt voitelun liian vähälle”.
Voiteluksi sopii käsissämme ole viini – tässä vaiheessa, skål!

Rauno Tirrin jutulla sain tuollaisen aasinsillan kalleisokalliomaiseen  maailmaan ja tähän päivään ja saipa siinnä annoksen pakollista huumoriakin.
Puheeseeni ei yksinkertaisesti mahtunut toisen em. mainitun kirjan referointi.  Kirjasta löytyi todella tarjolla ajankohtainen ja useammassa mielessä osuvat löydös. Vahinko, ettei sille ollut tilaa.
 Reijo Heinonen on nimittäin  kansanvälinen eettisten kysymysten tunnustettu tutkija ja toimija.
Hänen esseekokoelmasta Hiljaiset vedet  vastuun virrat löytyy kohta:
Kiinalaisessa päivän avauksessa ei ole Maon tai Marxin tuotteita vaan otteita Konfutsen Kootuista teoksista. Niihin sisältyy muun muassa Kiinan nykyjohdolle tärkeä ajatus: Kuka vanhaa säilyttää ja samalla uutta tietoa hankki , hän voi olla toisten opettaja ja esikuva

Naakatte kans´

Puhettani jatkoin murreruno-osalla. Siinnä on hauskoja ja ajatuksiakin herättäviä jopa ihmetystä aiheuttavia säkeitä. Oman aikansa kuvauksia mukavalla tavalla. Kävi sattumalta niin, mitä en tiennyt, että paikalla oli puolisona kirjailijan tädin  Alma Saaren sukulaismies, hauska sattuma.

Naantalin naissi ja miähi kans, runokirjassa  Irmeli Valanki –Liukkonen muistelee tätinsä Alma Saaren  Rantala-talossa viettämiään aikoja:

Mitä Atte Franck sanos.

Atte Franckista tul isäs jälkke
Naantalin kylpylaitoksen johtaja.
jakaupunki näkyvi hahmo
ja orikinelli kans, niinkuisäs

1931 ol kaupunkis valtuustovvalit
Täti tul valitukse ensimmäisenä
naisena siihe ja sai huomio
ja ilossi lonnitteluis runsassast
Atte Franck sanos, kun tapas tätini
- Anteekss vaa, mut ei siel valtuustos
kyl mittä naisi tarvita.

Täti tarvitti kunninki neltoist vuat.
Sit han ei enää ruvennu ehrokkaks.
Vaik kovasti pyyretti jatkama viel.

Naakatte kanss runossa kirjoittaja kertoo, että samois ruuiski oltti, kun naaka tunkioll syömäs kävivä.

Päiväkaffe he sentä joi
hautausmaall, kun ensiksi
otti vaaseist pois kukkaset
ja pani ne maaha ja sit
ryyppäs sen kaffes

Tämä runo oli jo edellisessä kirjasessa ja nyt jälkimmäisessä siihen tuli jatko, joka kertoo maailman menosta ja kehityksestä.

Vanha tuttu

Askelttäs Naantali käyres
tuli hautausmaal naakka munt vasta.
Mää kottosi hänt
ja hän munt.

- Päivä kui se o, onk tääl ollenkka
enää mittän kunnon tunkioi, mää kysysi.
- Voi ku oliski, hän huakas.
- Ei muut ku roskapytyi valla vaa

- Kyll maailma  o sit muttunu
mää surkutteli.
- Liikka ihmissi ja heijä koneitas.
Rauhast ei tiettoka. Maailmanlopu merkei
naakka ähkäs. Eikä mittä voi

Si hän aukas mustat siippes
ja lenmsi kirkon katoharjal.

Mää fundeerasi, et oli hän
kyl nii tuttava näköne.
et varma häne mummus mummu
oli ollu niit mu lapsuuretoverei.

Irmeli Valanki-Liukkonnen esipuheessaan kertoo, että

näitä runoja kirjoittaessaan hän on samalla kaivannut sitä vanhaa pientä Naantalia.
Mutta kaupungeilla on kehityksensä ja kasvunsa.
Toivokaamme, että se on kaikki hyväksi.
Niinpä toivotan onnea Naantalille ja naantalilaisille.
Paistakoon kuuluisa aurinko kultaisena ylänne.
Tähän toivotukseen mielellämme yhdymme

Heinosen kirjasta lainasin ylempänä kohtaa jossa hän lainaa Konfutsen viisauksia: Kohtuudesta ja menneen ja uuden yhteensovituksesta. Siinnä on selvästi samaa ajatusta kuin kansatieteilijä Castrenilla menneen ymmärtämisen tärkeydestä ja siinnä on myös yhtymäkohtia Naantalin menneeseen aikaan ja siitä kirjoitettuun ja niin ryhdyin kaivamaan esille Maija Tuunalta lainattua kirja, jonka juhlallisesti puheen aluksi hänelle luovutin 

Kirjojen sekamelskaa

Olen kehno ja hidas lukija. Pöydilläni lojuu lukemattomia kirjoja enkä lue niitä järjestelmällisesti. Tämän valtuustokauden aikana muiden seassa on lukemistooni kuulunut Barack Obaman kirja Unelma Isältäni ja Tuunan Maijalta lainaksi saatu Elli Kaarlehdon Naantalin Kuninkaan valtakunta.
Maskuliinisia ,  miesmäisiä otsikoita, vai mitä?
Kirja Naantalin kuninkaasta on kirjoitettu viisi vuotta ennen Barack Obaman syntymää Kuhmoisten pappilassa. Kirja kertoo Naantalin elämästä 1700- 1800 lukujen vaihteesta. Obaman kirja on taas jonkinlainen muistelma ja sukuselvitys. Kirjat ovat siten kovin erilaisesta ympäristöstä ja niissä maailmat eivät kohtaa ajallisesti eikä lokaalisesti, mutta on niissä yhteisiä piirteitäkin. Niistä hetken päästä:

Täkäläinen kansanviisaus politiikasta sanoo, että ellei muuta keksi, niin kannattaa yrittää totuutta.
Afrikan kysymystä ja kolonialismia miettiessään Obaman sukulaiset ja ystävät johdattivat hänen kirjoittamaan:

”Totuus on yleensä paras parannuskeino” ”Tiedätkö, joskus ajattelen, että kolonialismin pahin vaikutus oli, että se hämärsi meidän käsityksemme menneisyydestämme.

Varovaisuudesta pateettisuuteen

Obaman ajatuksia en puheeseen vienyt ajan puutteen ja poliittisen varovaisuuden vuoksi. Sen sijaan Naantalin kuningasta on sopiva muistella.

 Naantalin kuningasta raatimies  Antti Geittliniä muisteltaessa jälkeen jääneiden toimesta todetaan kirjassa:

Hänen mielilauseitaan oli, kuten kai muistatkin ”kohtuus parhain”.  Mutta vielä paremmin hänen luonnettaan ja elämäänsä kuvaa toinen lause, jota hän piti ohjeenaan ja minusta tuntuu, että niihin sanoihin sisältyy paras perintö, minkä hän meille jälkeen jääneille antoi. Se lause kuului: -Tee työtä uskollisest´ Jumal´auttaa ihmellisest´ -” Niin siis ajatteli Naantalin kruunaamaton kuningas.

Näihin ajatuksiin uskolliset työstä lopetan ja toivotan kaikkea hyvää.

Puhe siis päättyi pateettiseen ja ehkä ei ihan luontevasti suuhuni sopivasti ja liian vakavastikin. Mutta menihän se, kun kuulijat olivat hyvin syöneitä ja kohtuudella juoneita, niin hiljaisuuden vallitessa he vastaanottivat sanoman.

Äidit kasvattavat

Puhetta kasatessani panin merkille, että tuttuja asioita ja asenteita eteemme tulee ja aika usein löytyy ihmismielestä samoja oivalluksia ajankohdista ja ympäristöistä huolimatta.
Eräs tekijä näiden kahden kirjan kohdalta yhdistää. Elli Kaarlehto, kirjailijan lukijalle osoittamissa sanoissa lähettää  ”Kuninkaan sukulaisille ja muille asiasta kiinnostuneille terveisiä aikaansaannoksensa muodossa ja Kuhmoisten pappilassa maaliskuussa 1956  kirjoitetun esipuheen hän lopettaa :”Omistan nämä sivut rakkaan äitini muistolle”

Barack Obama kirjoittaa myös äitinsä muistolle: ”En yritä kuvailla, miten syvästi suren hänen poismenoaan. Tiedän että hän oli tuntemistani ihmisistä kaikkein ystävällisin ja jalomielisin, ja että kaiken mikä minussa on,  hyvää olen velkaa hänelle.”
Kyseessä ei ollut äitienpäiväpuhe eikä myöskään ole aihetta päättäjien tilaisuudessa puhua äidin roolia korostaen. Oikein vahva feministi vois siitä aistita sovinismin piilevän pukinsorkan. Kysymys on kasvatuksesta ja kasvusta. Omakohtaisesti voin hyvin ymmärtää ja arvostaa molempien kirjoittajien tunteita ja tuntemuksia, haluan tällä vaan kertoa kaksi asiaa: Maailman muutoksessa ihminen on kovin pysyvä ilmiö ja vastauksia meitä askarruttaviin kysymyksiin löytyy läheltä ja kaukaa.

Jälkikirjoitus

Valtuuston juhliminen on saanut osaksensa ennalta tiedetyn moitteen tuhlaavaisuudesta. Niin se on ja aina oleva. Mutta, jos valtuutetuilla on niin huono itsetunto, etteivät he  pysty hyväksymään vuosijuhlaa, on sellainen valtuusto itse oman paikkansa osoittanut, eikä se todellakaan ansaitse vuosijuhlaa.

 Mikko Rönnholm