Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Nimbyt, Yimbyt, Wimbyt

 

Juuri tällä hetkellä käydään Turun seudulla keskustelua kaupunkiseudun rakenteesta. Vaihtoehtoja on ollut useita ja vähitellen tulisi päästä valitsemaan yhteistä  kehityslinja.  Ilmeiseltä tuntuu, että kaikentyyppinen täydennysrakentaminen on perusteltua ja se sopii kaikkiin vaihtoehtoihin Turun keskustaa painottavista taajamia vahvistaviin ja tietenkin pikkukaupunkimalliin aivan erikoisen hyvin. Paperilla kaikki luistaa, kunnes tullaan toteutukseen; Lisärakentaminen tapahtuu jonkun naapurissa, eikä se useinkaan sovi. Jonnekin muualle mutta ei tänne, on tunnettu vastaus. Kaikkialla ovat maailmanlaajuisestikin tunnetut  Nimbyt.  Alla on lainattu kirjoituksia, jotka sattuvat  ja satuttavat. Ne ovat peräisin Helsingin Sanomista.  Niissä analysoidaan - selitetään ilmiöitä ja myös esitetään uutta asennoitumista. Kannattaa lukea ja tunnistta ja usein myös tunnustaa, että tutulta tuntuu.

Lauri Korolainen  HS 29.8.2009

Tyypillinen Nimby on keski-ikäinen asunnon omistaja; Korkeasti koulutetut uskaltavat vastustaa viranomaisia
Kotikaupunginosan puolustajille löytyy myös humoristisempi nimitys Banana: Build absolutely nothing anywhere near anybody – älkää rakentako yhtään mitään kenenkään lähelle.
Tapio Litmanen kertoo, että nimby-ilmiöiden taustalla on kohentunut koulutustaso.
"Nimbyt ovat koulutettuja, kykeneviä kansalaisia, jotka hahmottavat, että heillä on oikeus vaikuttaa asioihin. He uskaltavat haastaa hallintojärjestelmän."
Tyypillinen Nimby on kirjan tekijöiden mukaan vähintään keski-ikäinen, hyvin toimeentuleva asunnon omistaja, joka on jo vakiinnuttanut asemansa jossain yhteisössä. "Nimbyihin liittyy tietty elitistisyys. Halutaan säilyttää asumisen taso", kirjahankkeen käynnistänyt Timo Kopomaa luonnehtii.

Samasta aiheesta on Hesarin toimittaja Marja Salmela  kirjoittanut  tuolloin 2009 ja tänään helsinkiläisestä vinkkelistä
 

*      Nimby (not in my backyard, ei minun takapihalleni) -ilmiöstä riittää pääkaupunkiseudulla väsyttävän paljon esimerkkejä.
Nyt olisi aika ryhtyä luomaan täysin vastakkaista yimby-henkeä (yes in my backyard) niin kuin Tukholmassa on tehty.
Yimby-liike ilmoittaa olevansa kyllästynyt lepsuihin poliitikkoihin ja menneisyyteen kaihoaviin kaupunkilaisiin, jotka eivät oikeastaan halua asua kaupungissa.

*      Liike on sitä mieltä, että kaupungin pitää kasvaa ja kehittyä. Se toivottaa uudet naapurit tervetulleiksi, esimerkiksi kun käyttämättömille maapalasille rakennetaan uusia asuntoja ja palveluita. Myös wimby (welcome in my backyard) -hankkeita pitäisi viritellä täällä käyntiin samaan tapaan kuin Hollannin Rotterdamissa.

Wimby-hanketta on pyöritetty jo vuosia vanhassa lähiössä. Asukkaat on otettu mukaan ideoimaan uudistamista. Heidän toiveensa on otettu huomioon esimerkiksi parantamalla kouluja, päiväkoteja ja puistoja. Niinpä asukkaat ovat hyväksyneet sen, että taloja on purettu ja uusia rakennettu tilalle.

Tämän päivän lehdessä Marja Salmela syventää näkemystä, jossa on paljon opiksi otettavaa

Omakotitaloille on tarjolla hyviä rakennuspaikkoja lähiöiden käyttämättömillä reuna-alueilla. Vanhojen kerrostalojen suurten tonttien sivustoille sopivat rivitalot ja yhden portaan pistetalot. Tasakattoisten talojen päälle voidaan asentaa lisäkerros, jossa on mukavia terassiasuntoja.

Mahdollisuuksia on paljon, mutta pelkään, että esikaupunkien renessanssin jyrää nurin nimby (not in my back yard eli ei minun takapihalleni) -ilmiö. Nimbyä kannattelevat ihmiset, jotka elävät maaseudun rauhan ja menneisyyden lumoissa. He eivät oikeastaan haluaisi asua suuressa kaupungissa vaan ovat joutuneet joskus muuttamaan sinne työpaikan perässä.

He kaatavat valituksillaan varmuuden vuoksi uudet ideat. Kotikulmien pitää pysyä muuttumattomana, vaikka lähistöltä uhkaa hävitä kauppoja, kouluja ja päiväkoteja.

Nimbyn vastarintaliike yimby (yes in my back yard) on urbaanin elämän ja kaupunkikulttuurin ystävien epäpoliittinen verkosto, joka on jyllännyt jo pitkään etenkin Tukholmassa. Se on levinnyt myös Göteborgiin ja Norjaan.

Liike on kyllästynyt lepsuihin poliitikkoihin, jotka myötäilevät nimby-henkisiä kaupunginosayhdistyksiä. Yimbyn kannattajat korostavat, että uusi rakentaminen ei ole ongelma vaan mahdollisuus muuttaa ankeat, repsahtaneet kaupunginosat houkutteleviksi asuinpaikoiksi.

Liikkeen kannattajista on mukavaa saada omaan lähiympäristöönsä uusia naapureita, uusia kahviloita, liikkeitä ja harrastuspiirejä. He haluavat, että joukkoliikennettä vahvistetaan henkilöautojen kustannuksella ja pyöräteitä parannetaan.

Yimby-liike on tehnyt innokkaasti ehdotuksia kaupunkisuunnittelijoille ja hionut yhdessä asiantuntijoiden kanssa suunnitelmia. Osaksi yimby-liikkeen ansiosta Tukholman vanhoihin lähiöihin on syntynyt 20 000 uutta asuntoa.

Samanlainen liike on voimissaan myös Hollannin Rotterdamissa. Siellä se tunnetaan nimellä wimby (welcome into my back yard, tervetuloa takapihalleni). Wimby-hanketta on pyöritetty jo vuosia rapistuneessa lähiössä Rotterdamissa.

Asukkaat on kutsuttu mukaan ideoimaan uudistamista, ja heidän toiveensa on otettu huomioon esimerkiksi parantamalla puistoja. Vastalahjaksi he ovat hyväksyneet ränsistyneiden talojen purkamisen ja uusien rakentamisen niiden tilalle.

Kaupungin uudistaminen kuuluu meille itsellemme, ja meidän on itse tartuttava toimeen.

Kuka käynnistäisi Helsingissäkin nimbyn vastarintaliikkeen yimbyn tai wimbyn?

Ainakin minä haluaisin, että kaupunginosani uudistuu – jos ei nopeasti, niin ainakin pikkuhiljaa. Kaupungin luonteeseenhan kuuluu, että muutos on aina käynnissä.

Marja Salmelan muistutti, että kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva muutos. Muutoksen ymmärtäminen ja hyväksyminen on vaikeaa varsinkin silloin, kun omat olosuhteet ovat turvatut ja hävittävää on. Ikävä kyllä pahaa liian usein on sekin, että joku toinenkin voisi päästä osalliseksi onnestamme.
Kuten tiedämme, olemme rakennettu siten, että siedämme hämmästyttävän hyvin muiden vastoinkäymisiä mutta kun taas naapurin menestys on myrkkyä.  

Monet meistä eivät muista tai ei tule ajatelleeksi, että olemme itsekin olleet muutoksen tekijöitä ja siitä hyödyn saaneita. Miten asiat olisivatkaan,  jos olisimme aina sanoneet ei, mahdollisuuteemme olisivat paljon vähäisemmät. Meillä ei olisi ehkä suojeltavaa olenkaan.   

Vaikuttamisen, joka helposti muuttuu vastustamiseksi voi ymmärtää ensinnäkin julkisen vallan mielivallan kokemisen näkökulmasta: Tiet ja kadut menivät kuten piirretty oli, eikä siihen  juuri sanomista ollut.
Myös osallistumisen korostaminen ja yksilön oikeuksien painottuva julkinen keskustelu tukee omien oikeuksien ja näkemysten puolustamista. Se kuulu meille – se on meidän subjektiivinen velvollisuus. 

Lainsäätäjä on näiden virtausten jaloissa ollut valmis pitkälle meneviin ratkaisuihin, joiden avulla voi oikeuksia puolustaa, mutta joita voi käyttää myös hankkeiden vastustamiseen ja viivästyttämiseen. Yhteinen etu siis esimerkiksi tulevien asukkaiden tai yhteiskunnallisten kustannusten huomioon ottaminen on jätetty taka-alalle. Yhteiset kustannukset eivät ole kenenkään, ajatellaan. Emmekä me tarvitse uusia voimia tekemään työtä ja maksamaan veroja, jotka  tulevat itsestään.

Polittisesti on myös niin, että tulevat asukkaat eivät äänestä eikä kaupungin kasvun tuomat työpaikat ja tulot ole liitettävissä projekteihin. Nekin tulevat jostain muualta eikä tämä ja tämä ole merkittävää, kunnes sitten ihmetellään, mistä menestymättömyys johtuu. Ja siihenkin löytyy joku Timo Soini, joka selittää asiat yksinkertaisen ymmärrettävästi ja ilman tosiasioiden turhaa painolastia.

Kehityksen puolustajat leimataan motiiveiltaan epäilyttäviksi. Tavatonta ei ole, että samat henkilöt, jotka poliittisesti kannattavat liberalistista markkina-aatetta voivat silmää räpäyttämättä tuomita rakentamiseen liittyvän yrittäjyyden.

Pitäisikö uskaltaa ajatella nokkaansa pidemmälle?