Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Palkansaajan hyvinvoinnin puolesta köyhiä unohtamatta


Quo Vadis SDP, kysyy Ilkka Paunio Demarissa 18.9.2007. Ilkka  on yksi kolmen professoriveljeksen sarjasta. Ilkka ja Liisa, sekä pojat Pekka, Mikko ja tytär Leena asuivat Naantalin Taimossa 1970-luvun alkuun asti ennen Ilkan professuurin avautumista Helsingissä. Ilkan taustalta löytyy sotalapsen vuodet Ruotsissa ja tutkijana USA:ssa toimiminen. Hänelle sopii hyvin hyvin tarkastella Suomen ja Ruotsin sosialidemokratioiden kehitystä. Eikä kriittisestä tutkijan asenteestakaan ole tässä yhteydessä haittaa. Hän ei ihan helposti hyväksy yksinkertaistuksia. Hän ja erityiset pojat uskalsivat puhua ydinvoiman puolesta silloin, kun se oli tuomittua ja taantumuksellista. Vihreiden puolitotuudet ovat saaneet Paunioilta huutia.


Nyt tulilinjalle on joutunut pintapuolinen keskustelu puolueen linjasta. Hänen mielestään puolue on leimautunut SAK:n yksipuoliseksi aisankannattajaksi eikä kaikkien palkansaajien puolueeksi. Hän kysyykin haluammeko kuihtua marginaaliin vai valitsemmeko kaikkien palkansaajien etujen ajamisen asiaksemme? Ilkka päättä juttunsa haastavasti:

”Meidän tulee ottaa kantaa nykyajan kysymyksiin ja tässä prosessia tarkistaa omia kantojamme pyhinäksin pitämiemme asioiden kohdalla. Tämä tie ei ole lyhyt ja helppo. Se on kuitenkin aloitettava, että pitkällä aikavälillä olisimme päättämässä maamme asioista.”

Samassa lehdessä oli toisen tohtori-Ilkkan eli Kantolan kolumni. Hän puhuu solidaarisuudesta, jonka varaan rakentuu hyvinvointiyhteiskuntamme. Hän näkee tilanteen seuraavanlaisena:

”Niin kauan kuin keskiluokan suuret palkansaajaryhmät ovat suostuvaisia maksamaan suhteellisen kovia veroja, kykenemme kehittämään palveluja ja naisvaltaisten alojen palkkoja. Niin kauan kun yritykset suostuvat pysymään Suomessa saamme yhteisöverotuottoja ja vältymme työttömyyden aiheuttamilta lisäkustannuksilta.” Teologi-Ilkka ei usko ahneuden ahkeruuteen, vaan tärkeimpänä hän pitää: ”Sivistyksemme ja kulttuuriimme kätkettyä solidaarisuuden ja yhteisvastuun siementä, joka hengissä pysyessään itää, versoo ja tuottaa sitä hedelmää, jota yhdessä nautimme”.

Ilkkojen kirjoitusten lähtökohdissa on eroja. Paunio näkee puolueen tehtävän olevan jonkin asteista edunvalvontaa, kun taas Kantola uskoo sivistyksemme henkiseen voimaan. Antton Rönnholm yhdisti tavallaan nämä näkökulmat :

”Jos sen sijaan haluttaisiin perustaa suurimman puolueen aseman itsestään selvästi ottava poliittinen liike, olisi se perustettava palvelualojen ja teollisuuden palkansaajien, toimihenkilöiden, akateemisten pätkätyöläisten ja tutkijoiden, alati lisääntyvien yhden hengen yksityisyrittäjien ja kaikkien niiden ammatti- ja ihmisryhmien varaan, jotka nykysuomessa muodostavat yhteiskunnan enemmistön ja ovat valmiita pitämään huolta myös vähäosaisimmista kymmenyksestä.

Mutta hyvä yleisö, missä nämä ihmiset ovat poliittisella kentällä? Kyllä, he ovat keskellä. Sillä kiitos sosialidemokratian suurta teollisuuspaariaa ei enää ole. Jos ihmiset ovat koulutetumpia, keskiluokkaisempia ja vauraampia se ei ole huono asia. Heillä ei mene liian hyvin jos he eivät enää halua äänestää demareita, demokratiassa kansa ei ole väärässä. Jos ihmiset eivät ymmärrä mistä poliittinen liike puhuu, täytyy sen puhua toisella tavalla tai pitää suunsa kiinni!”


Käytännössä tämä tarkoittaisi, että meidän on hyväksyttävä keskiluokkaistuneen palkansaajakunnan kohtuulliset omaa hyvinvointiansa kasvattavat vaatimukset, kunhan samalla perustelemme yhteisvastuuseen osallistumisen välttämättömyyden.
Palkansaajien enemmistön intressissä on hyvät ja tyydytystä antavat työolot sekä oikeudenmukainen osuus tulon muodostuksessa. Pääoman omistajille ja innovaatioiden kehittäjille kuuluu oma osuus ihan kuten vähempiosasillekin. Miten nämä osuudet jaetaan ja millä tavalla palvelut järjestetään, on sitä mahdollisuuksien taitamista, jota politiikan pitäisi olla, ja missä sosialidemokratia on ollut hyvä. Niin hyvä, että sen saavutukset kelpaavat kaikille, kuten edelliset vaalit osoittivat.
Monet aiheellisesti kokevat yhteiskunnallisen tasapainon järkkyneen kaikkein hyvinvoivimpien hyväksi ja tekevät siitä johtopäätöksen, että nyt on vanha punalippu nostettava köyhien puolustamiseksi. Mutta leimautuminen vain köyhän asian ajajaksi ja hyväsydämisten ihmisten puolueeksi ei riitä poliittiselle työväenliikkeelle. Se olisi perinnön tuhlaamista, sillä sosialidemokratia ei ole yhden asian liike. Puolue on ennen muuta kokonaiskonseptin kehittäjä, jonka aikaansaannoksia on hyvä taloudellinen kehitys ja markkinatalouden olosuhteisiin luotu hyvinvointiyhteiskunta, jonka palvelut ovat valtaosin yleisiä, kaikille siis suurelle enemmistölle kuuluvia.

Miksi siis haluaisimme itsemme marginalisoida puheissamme, kun käytännön politiikkamme on ollut kokonaisuuksien puolesta toimimista. Siis linjaksi on valittava, kuten monet muutkin vaativat puheiden ja tekojen yhteensovittaminen. Puhukaamme siis käytännön hyvia tuloksia tuottaneiden tekojemme mukaisesti. Yksinkertaisesti ja rehellisesti.