Ilmoitukset
Naantalin Työväenyhdistyksen  kokous pidetään  valtuuston maanantaisia kokouksia edeltävänä sunnuntaina klo 18.00   Naantalin Työväentalolla (Kaivokatu 20)   
 Seuraava kokous 9.9.2012
 
Kaupunginvaltuuston seuraava 2012 kokouspäivä on 10.9.2012 

Yhteinen Naantali -tiedote

Kirjoituksia



Katso Saaristo-Naantalin kunnallisvaaliehdokkaat

Ilkka Kantola - Klikkaa ja Osallistu!

Naantalin ty�v�enyhdistys 110 vuotta

Etusivu

 

 

Riita Lehvosen kirja ”Tyttöteurastaja” ei jätä kylmäksi

Tyttöteurastaja on Riitta Lehvosen kirja. Riitta Lehvonen on seutukaavayli-insinööri Pentti Lehvosen tytär, joka on toteuttanut haaveensa ja elää yksinkertaista, mutta kovaa elämää Lapissa. Neljää kymppiä lähestyvä eräopas, teurastaja ja suunnistaja otti etäisyyttä kotiinsa ylioppilaaksi tulon jälkeen.

Pentti Lehvonen oli omaperäinen aikansa ilmiö

Riitta Lehvosen peittelemättömät kuvaukset  lapsuudenkodista ovat kovaa luettavaa, jossa ei vanhempia säästellä. Alkoholi oli perheen sairaus.
Pentti Lehvonen, jonka kohtalaisesti opin tuntemaan maakunnan aktiivisena edusmiehenä ja raisiolaisena kokoomusvaikuttajana oli tapaus sinänsä. Vauhtia oli luovalla kaverilla eivätkä oikein tahtoneet ahtaat olot olla riittää. Energiaa ja yritteliäisyyttä ei puuttunut.
Hän oli aikoinaan suunnittelemassa Lännen tietä, Virttaan jumbokenttää ja Kettelin jalostamoa: Suuria superhankkeita. Ne eivät aikojen ja olosuhteiden muutteessa toteutuneet ja niinpä sitten jäljelle jääneet tehtävät tuntuivat varmaankin mitättömiltä suuriin tottuneelle tekijämiehelle.   Tavoitteiden ja toiveiden ero todellisiin mahdollisuuksiin johdatti hänet uralle, josta tyttärelle on jäänyt ikäviä muistoja. Aiheellista on todeta, että aikaan liittynyt ilmiö, jota ihan itsekin tunnen: Alkoholi ja reipasmeno olivat ainakin selitystasolla ”must” 1970-luvun poliittisessa elämässä.
Tässä yhteydessä en voi olla muistamatta yhtä uhria. Tammiston ja Siirin tilan isäntää Antti Niemistä, jolle tuolloinen elämänmuoto muodostui kohtalokkaaksi. Suuri omaisuus meni omasta, mutta ennen muuta kavereiden kurkusta ja sairaudet veivät voimat ja ihmisraunio kuihtui pois.

Seutukaavaliiton puheenjohtajana toiminut Pentti Lahti aikoinaan luonnehti kaimaansa Lehvosen Penttiä irtipäästetyksi ohjukseksi. Hän kuvasi, että Pentillä oli taipumus mennä vauhdilla, mutta suunnasta ei aina ollut varmuutta. Kerrotaan Pentin Amerikan matkalla lyöneen isännät ällikällä kysymällä: Mitä tiedostamattomia ongelmia teillä on. Tähän matkaan Riitta Lehvonen palaa kirjassaan uskomattomalla tarinalla intiaanipäällikön ja hänen välisestä puheesta sydämestä sydämeen. ”Ja se tarina on tosi”, sanoo Riitta silmästä silmään.

Pentti Lehvonen oli partiolainen ja politiikan pelimies. Oikeastaan hän oli suunnistaja ja rastikettu. Jukolan viestien johtaja ja ratamestari ja eläkeläispäivillään mestaritasoon suunnistaja: Yhdeksäs sija veteraanien MM:ssä oli kova saavutus. Pentti laihtui ja alkoi kilpailla palaten kohti nuoruutensa ihanteita. Kerrotaan kuitenkin, että hän ei huomannut kovassa kuntourheilun tohinassa seurata verenpainettaan, joka lääkitsemättömänä vei hänet pyörätuoliin viimeisiksi vuosiksi.

Hyppäys tähän päivään

Pentti Lehvosen tarina on omalla tavallaan kertomus yhteiskunnallisen aktiivisuuden kääntöpuolesta; Sen kovasta hinnasta. Kunnianhimo ja kilpailuvietti ja pelin viehätys yhdistettynä ilta ja yöistuntoihin on helposti tuhon tie perheen ja läheisten suhteiden kannalta. Tietenkin voidaan kysyä syy-seuraussuhteiden järjestystä, mutta kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että poliittinen aktiivisuus antaa aiheen unohtaa kotiasioita tai etsiä niille korviketta. Pentti Lehvonen ei yksittäistapaus eivätkä ongelmat ole kadonneet.

Vieläkin liian usein, vaikka illanviettokulttuuri on siistiytynyt tapaa onnettomia ihmiskohtaloita omassa lähiympäristössään eikä omalta kohdaltakaan voi onnistumisella kerskailla.
Vastikään Naantalin kaupunginhallituksen kokouksen jälki-istunnossa pohdittiin maailman menoa. Todettiin, että kaupunginhallituksen jäsenyys erityisesti viikonvaihteen ryhmäkokouksineen on kohtuuton taakka. Velvollisuudentuntoisimmat kärsivät tästä eniten. Suhteellisuutta pitäisi harjoittaa yhteisillä päätöksillä eli pitäisi päästä sopimukseen siitä, että pyhitettäisiin lepopäivä. Työelämän vaatimustaso on niin kova, että henkeä on voitava vetää kunnolla ja myös läheisille tulisi voida antaa aikaa. Sitä kun ei voi korvata laadulla aineellisista substituuteista puhumattakaan.
On tuskallista kuulla tämän järjestelmän kovista seuraamuksista, läheisten työtovereiden vastoinkäymisistä, jotka ylittävät kohtuuden.
Onko tämä sen arvoista, voi kysyä? Vakavaa pohdinta varmaankin sanoisi, että ei ole. Ajatus on helppo torjua omalta kohdalta pistämällä silmät ja korvat kiinni, pakenemalla. Niin tulee tehtyä liian usein eli melkein aina. Luulen, että rehellinen läheisten arvio elämäntyylistämme ei olisi kovin mairitteleva. Useimmiten armo käy oikeudesta. Ja siitäkään emme jaksa osoittaa kiitollisuutta. Ja kaiken täytyy näyttää harmoniselta kaikesta huolimatta. Tuskallista on myös se, että useiden suu tästä puhuu, mutta liian monet  uskovat olevansa tämän ongelma-alueen ylä- tai

Palataan kirjaan ja kirjailijan tapaamiseen
Kirja on kuvaus Riitta Lehvosen etsinnästä: Kriiseistä, kärsimyksistä ja kirkastuksen hetkistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kirja on lukemisen arvoinen ainakin tällaiselle isän tutulle, joka ei oikein tahtonut saada selvää Pentti Lehvosen laadusta.

Tapasin sattumalta viime viikolla Luulammen majalla Saariselällä teurastaja-kirjailijan. Sivukorvalla kuultuani nuorehkon urheilullisen naisen aikeista osallistua taas Jukolan viestiin varmistuin, että hän oli hän.  Riitta Lehvonen on juossut miesten viestin viimeisen ja pisimmän osuuden 16 km ja yli 30 rastia aikaisemminkin.

Hän kyseli kirjan aiheuttamia tuntemuksiani?
Sanoin vaan, että vähempi näyttäminen pitäisi riittää naisellekin. Äärimmäiset suoritukset tuntuvat tarpeettomalta näyttämiseltä. Kohtuutta elämään pitää saada, ja se olisi aihetta hyväksyä.
-  Nyt hyväksyn jo, mutta mitä muuta voisi seurata minun olosuhteissa kasvaneelle -, vastasi hän ja kertoi, että viime viikonvaihteen hirmumyrskyssä hän oli hiihtänyt yli Kiilopään ja tullut Luulammin majalla, jossa hänen paras teurastajakaveri pitää kahvilaa ja hän oli hyväksynyt tarjouksen tulla moottorikelkan reessä ihmisten ilmoille eli - ”kyllä olen oppinut” -.

Iloisen avoimelta vaikuttanut Riitta Lehvonen on onnistunut elämän vaikeuksien voittamisessa. Miten hänen polkunsa tästä jatkuu, on - kuten ihmiskohtalot aina -  suuri arvoitus tietenkin. Edellytykset ovat hyvät ja se ilahduttaa ulkopuolista ja antaa uskoa, että ponnistelu oman rauhan löytämiseen on kannattavaa.