Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Onnetonta
Varmuuden vuoksi aloitan siitä, että olen saanut palautetta Naantalin terveyskeskuksen toiminnasta: Yli 75-vuotias tunnettu naantalilainen vei 30 kertaa joulukukan terveyskeskukseen kiittääkseen henkensä pelastamisesta. Eräs rouva passitettiin lääkärin itsepintaisuudella vastoin potilaan tahtoa sairaalaan ja pelastettiin. Potilaalle tämä selvisi, kun hän oli selvinnyt. Ystävällisyys ja huomaavaisuus on tunnettu tyylilaji Naantalissa.
Olin kärpäsenä eilen katossa ja tunnustan tuntevani myötähäpeää. Terveydenhohtajan ovea kolkuttaa aikaa varaamaton laiha lenkkitossuihin ja verkkariin pukeutunut pitkän päivätyön tehnyt entinen kuntourheilun jättiläinen. Tänään hän nojautuu kävelykeppiin ja hänellä on ongelma. Hänelle on tuullut kotiin postilähetys hänen poissa ollessaan. Hän on käynyt postissa, jossa hänelle on tarjottu kolmea 20 kilon pakettia kotiin vietäväksi. ”Enhän minä niitä jaksa kantaa ja mihin minä ne pistän pienessä kerrostaloasunnossani”, on hänen selväsanainen vanhan miehen valitus. Terveydenhoitaja kertoo, että sellainen on nykyinen tyyli ja jatkaa kysymällä ”Eikö teillä ole omaisia, jotka voisivat auttaa?” ”Ei ole elossa olevia”, vastaa mies, joka ei ole tottunut vieraan apuun.. Terveydenhoitaja käy kyselemässä muualta ohjeita ja kertoo, että sellainen päätös on tehty, että vaipat toimitetaan suoraan kotiin. Hän ehdottaa, että jos menisitte ja ottaisitte taksin niin eiköhän se järjesty. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla, josko niitä voisi toimitta pienemmissä erissä. Ympärilleen vilkuilematta mies laahustaen suurissa lenkkitossuissaan ulos.
Jonotin lääkärille enkä sekaantunut asiaan. En ehtinyt auttaa. Veli tuli jätettyä. Se on oma häpeäni.
Olemme vuoden alusta yhdistäneet terveydenhoidon ja sosiaalipuolen erityisesti siinnä tarkoituksessa, että vanhusten hoidon yhteistoiminta pelaisi. Tämä onneton tapaus kertoo ongelmien moninaisuuden ja vaikeuden. Mikään keskustelussa ei viitannut ylenkatsomiseen eikä epäkohteliaisuuteen. Mutta onneton mies jäi apua vaille. Eikö olisi voinut ajatella, että talosta olisi löytynyt joku, joka olisi noutanut laatikot terveyskeskukseen, josta liikkumaan halukas yksinäinen erakkoluontoinen potilaamme olisi vaippojaan noutanut. Tyypillinen tapaus, jossa sosiaalihuollon ja terveydenhoidon on löydettävä keinot. Tämä tuskin on ainut ja niinpä tällaisen alueen toiminnoille on löydettävä toimintatapa, josta on apua. Toimenpiteet eivät ole suuria, mutta tärkeitä. Tässä on yhteinen vastuumme, joka on hoidettava kunniallisesti.




Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi