Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Ilon pilaaja
xxx
Tarkoituksenmukaisuus pyhittää keinot
Pääministeri Matti Vanhasen muistin palautuminen pakon edessä on tietenkin selvä todiste siitä, että hän ei ole puhunut totta. Tarkemmin sanottuna hän on tahallaan ja tarkoituksella jättänyt kertomatta asioita, sillä tuon tasoinen muistamattomuus olisi niin näkyvä ja vakava henkilökohtainen haitta, että se johtaisi jo omien toimesta paikalta poispotkimiseen.
Yleiseltä kannalta keskeistä on se, että hän on valehdellut eduskunnassa. Se on vakava kysymys, kuten Ilkka Kantola kolumnissaan toteaa.
Matti Vanhasen turva on kuitenkin hänen asemansa pääministerinä ja se, että hän on keskustalaisten silmissä ollut oikealla asialla hankkinut puolueelle rahaa varmistaakseen pääministerin paikan porvarihallituksen johdossa.
Kokoomuksen ja RKP:n piirissä vaalirahoitukseen liittyvät kysymykset eivät kuulu synniksi lueteltaviin tekoihin. Vihreiden kohdalla ollaankin sitten jo perimmäistä kysymystä lähellä. Voiko puolue olla hallituksessa, jota johtaa pääministeri, joka on kauppakeskusrakentamisen apumiehenä?
Vihreät roikkuvat vallassa
Vihreät ovat juuri vaihtamassa uutta puheenjohtajaansa hallitukseen ja puolue silmin nähden nauttii valassa olemisesta, joten arvaan, että vihreiden kauan näkyvissä ollut poliittinen ahneus ohittaa periaatteet. Avautuuko hyväuskoisten äänestäjien silmät, on vielä epävarmaa, mutta selvää on, että vihreiden sädekehä erilaisena puolueena on tämän jälkeen lopullisesti mennyttä.
Puolueet ovat erilaisia
Ilkka Kantola pohdiskeli erilaisen rahoituksen merkitystä ja hän näki henkilöyhteisöjen eli kansalaisjärjestöjen tuen oman ryhmänsä etujen ajamisessa sallittavampana kuin voittoa tavoittelevien yritysten oman kassan kartuttaminen.
Ilkan ajatuksen lähtökohtana näyttää olevan, että hän ei usko puolueiden luokkaluonteeseen. Porvarilliset puolueet ovat pitkään ja onnistuneesti pyrkineet tähän ja yrittävät kaikin keinoin häivyttämään eroja esimerkiksi slogaanilla vastakkainasettelun aika on ohi. Puolueiden luokkaluonne paljastuu kuitenkin kannattajaprofiileista: Varakkaiden omistajien sekä yrittäjien enemmistö tukee kokoomusta, Keskustassa taas kannattajien ytimen muodostavat maata omistavat ja maata viljelevät sekä heidän perilliset. Porvarillisten puolueiden tukeminen on ymmärrettävää heidän kannattajien ytimen mielestä ja perusteltua myös yhteiskunnallisen intressin valvonnan kannalta. Tätä ei vaan haluta kertoa, koska kokoomuksen ja keskustan on saatava kannatusta myös palkansaajien keskuudesta ja sen vuoksi ihan heidän edustamansa ideologian perusteella porvaripuolueet ovat sitä mieltä, että omistajat saavat tehdä rahoillaan mitä tahtovat, sen sijaan ammattiyhdistyksen rahat ovat jäsenten rahoja, eikä niitä saisi käyttää vastoin jäsenen omaa poliittista kantaa. Vallirahoitus asetelma on siten johtamassa siihen, että yksityisten henkilöiden ja yksityisten yritysten antama tuki on sallittua, mutta kollektiivinen tuki sen sijaa kiellettyä.
Vaalirahoituskeskustelu on johtamassa siihen, että eriarvoisuus tulee lisääntymään ja markkinoiden ylivalta kallistuu entistä selkeämmin porvarilliselle suunnalla.
SDP ei pärjää tempuilla
Julkinen puolueiden rahoitus lehdistötukineen tehostaa tätä kehitystä. Porvarillisella puolella on lehdistöä heidän tukenaan. Maakuntalehdet ovat kallellaan Keskustaan tai Kokoomukseen ja näin porvaripuolueet voivat käyttää lehdistörahatkin mainontaan. Sen sijaan vasemmisto tuhlaa rahansa melko tehottomiin julkaisuihin, joilla ei ole sanan levittämisen kannalta suurtakaan merkitystä.
Tämä asetelman murtaminen voi tapahtua vain syvässä yhteiskunnallisessa murroksessa. EU- vaalien tulos ei ikävä kyllä antanut viitettä sellaisesta, vaikka Obaman valinnassa olikin hisatoriallista havinaa, johon näytti vaikuttaneen ratkaisevasti vastustajan jääräpäisyys.
Ilmasto on kaaos-tilassa. Siihen vaikuttavat monet hyvin erilaiset tekijät, joiden ennustaminen on lähes mahdotonta. Sama pätee mielipideilmastoon. Siksi ainut oikea tapa markkinointialakynneesä olevalle puolueelle on yrittää pärjätä oman asian esiintuomisella. Joskus, kun vilpittömästi yrittää, voi löytyy sellainen perhosen siiven isku että se vaikuttaa vaalituulien kääntymiseen. mr




Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi