Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Reissumies Naantalissa
Naantalin teatteri oli ottanut kovan haasteen. Kesäohjelmistoon oli valittu Tauno Yliruusin näytelmä Tapio Rautavaara - Reissumies.
Esityspaikka
Aloitetaan esityspaikasta eli entisen kaupungintalo-poliisilaitoksen nykyisen lastentarhan pihasta. Ei se hassumpi paikka ole sijaintinsa vuoksi. Intiimi ympäristö vie ajatukset menneeseen ja siitähän näytelmässä oli kyse. Näyttämö ja lavastusjärjestelyt eivät ole helpot. Tekniikkaa on lisätty, mutta ikä ja katsomon muoto varmaankin aiheuttavat sen, että kuuluvaisuutta toivoisi parannettavan. Mutta yhden miehen eli Mikko Kuitusen tekemäksi ne ovat kuitenkin tasokkaista verrattuna moneen muuhun Naantalissa koettuun. Tehosteet toimivat ihan riittävästi, sillä kyllä se live-puoli tuossa teatterissa on kuitenkin pääasia.
Suurproduktio ?
Esitys on pitkä ja rooleja paljon. Lauluja on peräti 17 ja niiden päälle hyräilyt. Rooleja 25 ja näyttelijöitä 12 ja harmonikkataiteilija ynnä puvustukset, lavastukset jne.
Tapsaa isona esitti Seppo Kustonen kitaroineen ja Tapsaa poikana Mikael Söderholm 11v. Muut esiintyjät ovat Naantalin Teatterin perhegalleriasta tuttuja nimiä Söderholmeja, Lahdenperiä ja Hiivoloita.
Porukka suoriutui yli kahden tunnin urakasta ihan mukavasti. Arvelen kuitenkin esityksen paranevan kun näytösten myötä tarvittavaa harjoitusta tulee lisää. Mutta ei pienet hionnan puutteet menoa haitannut. Tarina ja laulut ovat tuttuja ja siksi seuraaminen helppoa. Toisaalta Rautavaara ja hänen kaverinsa ovat elokuvista ja heistä tehdyistä filmeistä niin paljon näyteltyjä, että vertailurima on korkealla.
Hienoja suorituksia
Tapsat olivat hyviä. Seppo Kustonen on musiikkimiehiä eikä onneksi muistuta esikuvaansa liikaa eikä yritä häntä liinojamaisesti matkia. Nuori Tapsa eli Mikael Söderholm on tähti, kuten Rautavaara nimitettiin. vaativa ja onnistunut suoritus kerta kaikkiaan.
Teija Söderholm näyttämön kovinta tasoa edustavana puoliammattilaisena ei ennakkoarvioni mukaan parhaiten sopinut Tapsan vaimoksi Liisa Rautavaaraksi. Mielikuvani on peräisin Naantalin Urheilukentälle pidetyistä jousiammuntakilpailusta. Liisa Rautavaara oli filmisankarin puolisoksi vaatimattoman oloinen ja iäkkäämmältä vaikuttava isokokoinen nainen. Teijaa on vaikeaa nähdä roolissa, jossa alinäytteleminen olisi paikallaan.
Nuorten tyttöjen Emmi Hiivolan, Emilia Söderholmin ja Nora Nurmen kauniit lauluäänet ja suoritukset toivat raikkautta lavalle. Maj-Brit Lahdenperän roolisuoritus Tapsan äitinä lauluineen oli eheä kokonaisuus. Masa Niemeä esittänyt Iiro Räikkä onnistui ja kyllä Jouni Hiivola, Esa Pakarisena ja Kari Vilberg Reino Helismaana selvisivät hankalista tehtävistään. Ja sellaista iltama-hauskaa osasi koko porukka pitää.
Viljo Mannerjoki todella säesti haitarillaan.
Paljous ja paikka
Ohjaaja Sirpa Kauppinen oli ilmeisesti pitäytynyt käsikirjoituksen laajuudessa. Kyllä se toimi, mutta vähän vaatimattomamminkin olisi voinut erityisesti joukkokohtauksia rakentaa. Aika ajoin jäi vähän ahdetun maku. Katsomon hevosenkengän muoto ei salli kokonaisuuden esiintuloa, vaan osa yleisöstä joutuu helposti ahteriperspektiivin.
Sankarini
Esityskokonaisuus on hyvä historian kertaus ja se myös vei omatkin muistot vuosien taakse. Henkilökohtaisesti elin Rautavaaran menossa mukana siksi, että Tapio Rautavaara oli lapsuuteni sankari. Harvinainen tapaus tuo TUL:n Oulunkylän Tähteä edustanut Lontoon vuoden 1948 olympialaisten kultamitalin saavuttanut keihäsmies oli.
Sosialidemokraattien maakuntajuhlilla Piikkiön Jauhosaaressa näin hänet livenä ensi kerran 1950-luvun alkupuolella. Hän lauloi vesisateessa ”Sunnuntaina sataa aina” ja ” Anttilan keväthuumauksesta”. Tietenkin ihmettelin ja valittelin, miksei hän enää heitä keihästä. Muistan äitini kertoneen, että Rautavaara oli haastattelussa sanonut, että kitara on kevyempi, ja että sillä tienaa helpommin. Yliruusin esityksessä oli tähän liittyvä mainio kuvaus yhden laulun kertomana.
Toinen tapaus oli Naantalin Urheilukentän jousiammuntakisat nekin 50-luvulta ehkä 1957. Laji oli meille tuntematon, mutta kiinnostava. Kun sankarini sitten tuossakin lajissa nousi Suomen ja maailman huipulle oli se mannaa mielelle.
Rautavaara vaikuttaa
Hänen laulunsa ovat aina soineet vähän tuman sävyisesti, mutta koskettavasti. Niissä on myös sanomaa, josta Naantalin Laulajien voitokas esitys Oiva Paloheimon Ontuvasta Erikssonista on koskettava juttu.
Tänä vuonna tulee Rautavaaran kuolemasta kuluneeksi 30 vuotta, joten Naantalin teatterin valinta on todella hyvin tähän sopiva.
Ei myöskään ole pahitteeksi, vaikka Suomenkin yhteiskunnan jakautuneisuutta ennen sotia muistellaan ihan vaan henkiseksi opiksi. Esityksessä ollut lapualaisten mustapaitojen marssi ja väkivalta vetivät yleisön hiljaiseksi. 1930-luvun meno on jo unohtunut ja sen esiin nousu hämmentää monia aikalaisiamme.
Esitys on hieno lisä Naantalin omaehtoiseen kulttuuritarjontaan ja esitys on ehdottomasti näkemisen arvoinen kaikin tavoin.
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi