Ilmoitukset
Valtuusto kokoontuu syyskaudella 6.9. , 11.10. , 15.11. ja 13.12.
Yhteinen Naantali -tiedote
Kirjoituksia
Hyvät, pahat ja rumat entä demarit
Mielipiteet eivät näy äänestämisessä kirjoituksessa (HS 8.9.2009) Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen ainakin perustelee otsikon mukaista väitettä. Hänen loppupäätelmä on:
Sydän puhuu, mutta lompakko äänestää
Tätä asetelmaa on tullut pohdittua aikaisemminkin. Perustellusti tuntuu siltä, että ihmiset haluavat näytellä parempi kuin ovat. Mielipide mittaajalla vastataan ”puolijulkisesti” ja siinnä tilanteessa halutaan antaa kuvaa paremmasta ihmisestä. Energia-asioiden yhteydessä tiedetään, että gallupeissa ollaan valmiit maksamaan vihreästä sähköstä enemmän, mutta käytännössä jalo ajatus unohtuu ja euro on sittenkin ympäristö vahvempi arvo. Samalla tavalla vaalikopin hiljaisuudessa vanha Aatami kuiskaa lompakon äänellä ja Kokoomuksen laariin sataa ääniä.
Vuosien varrella olen huomannut, että pienen metsäpalsta omistajan kädet ovat hitsipillissä tai keyboardilla , mutta sydän maaseudulla. Työpaikalla räväkkää ay-politiikkaa kannattava vetää äänestyskopissa Kepulle vihreän viivan.
Hyvinvointipalvelujen ja teollisuuden ongelmat ovat niiden puolustajien vika.
Hyvinvointipalveluja siis kannattavat kaikki ja ne tunnustetaan Sdp:n aikaansaannoksissa. Siitä seuraa paradoksi, että niissä ilmenevät puutteet luetaankin demareiden viaksi. Sdp tunnetaan myös teollisuuden vankkana tukijana. Kun yksityiset yritykset tekevät päätöksiä lakkauttaa tehtaita, kääntyy siitäkin syyttävä sormi demarien suuntaan, kuten Kymenlaakson kuntavaalit osoittivat.
Äänestäminen on nykyisin herrojen herkkua
Kirjoituksessaan Juho Rahkonen selvittää äänestysaktiivisuuden suosivan hyvin toimeentulevia. Joskus on tullut sanottua, että äänestäminen on nykyisin herrojen herkkua. Tähän on lisättävä vielä yksi pien nyanssi. presidenttivaalien äänestysprosentti on n. 80 prosentissa, kun kunnallisvaaleissa jäädään alle 60 prosentin. Tarja Halosta ei olisi Suomessa presidentiksi valittu kuntavaalien äänestäjäkunnalla. Tähän liittyy sellainen paradoksi, että vasemmistolainen presidentti vähentää vasemmiston kannatusta muissa vaaleissa. Vähäväkinen kansa, joka menee presidentin vaaeissa äänestämään kokee jo vaikuttaneensa. Hän on valinnut presidentin huolehtimaan hänen eduistaan, vaikka presidentillä on vain kaukaisen hipaisun mahdollisuus vaikutta tavallista kansalaista koskeviin jokapäiväisiin asioihin.
Eri säännöt oikealla ja vasemmalla
Viimeaikoina käyty vaalirahoitusepäselvyydet pönkittävät porvarillisten puolueiden asemaa vasemmiston kustannuksella. Yritysten vaalituki hyväksytään, mutta ay-liikkeen ei. Porvarilliset äänestäjät ymmärtävät, että heidän intressiään ajetaan myös rahalla, eivätkä jätä äänestämättä, vaikkei toiminta ihan pulmusen puhdasta olekaan, sillä tarkoitus pyhittää keinot. Puhuvat ja kauhistelevat kahvipöydissä, mutta kantavat kortensa vaalipäivänä porvaripuolueiden kekoon. Vähäväkinen kansa taas kauhistelee eikä voi sietää, että minun jäsenmaksurahoja jaetaan politiikoille. Ehkä ei pidetä aiheesta meteliä, mutta passivoidutaan. Vasemmistolta vaaditaan enemmän ja pienestäkin rikkeistä sakotetaan vaaleissa vähintäänkin äänestämättömyydellä.
Veroja saa kiertää, mutta julkinen rahanjako on auringontarkkaa
Kansalaisen on vaikea hahmottaa julkisen sektorin rahoitusta. Verojen välttäminen jopa niiden kiertäminen puhumattakaan erilaisista laillisista mahdollisuuksista ovat hyväksyttäviä; Eiväthän ne ole meiltä pois, ajatellaan, vaikka järjestelmän aukot aina paikataan tunnollisten kansalaisten tavallisen palkansaaja-kuluttajan toimesta. Sen sijaan sosiaalipuolen avustukset ovat meidän rahojamme. Velvollisuuksistaan huolehtivat ärsyyntyvät lintsareiksi luokittelemiensa elämäntyylistä. Sekin on helposti vahaosaisten sosiaaliavun puolestapuhujien eli demareiden vika.
Sosialidemokratia ei ole vain köyhäinhoitoa
Sosialidemokratian suuri haaste on huolehtia kaikista kansalaisista, vaikka monet - viimeksi Erkki Tuomioja - pitävät köyhän asian hoitamisessa onnistumista ainoana ja riittävänä mittarina puolueen aikaansaannoksia arvioitaessa.
Oma lähtökohtani on liikkeemme alkuperäinen sosialidemokratia, jonka liukuvanan päämääränä oli muuttaa talouden rakenteita sellaiseksi, että kansakunnan suorituskyky paranee ja tuolloin enemmistönä olleen köyhälistön tilanne paranee, kun tuotanto lisääntyy ja jaettavaa on enemmän. Aluksi arveltiin tuotonantovälineiden omistuksen olevan pääesteenä, mutta sittemmin on huomattu, että tuloksia voidaan saavuttaa markkinataloudenkin keinoin ja että sosiaalista oikeudenmukaisuutta pystytään markkinataloudessa demokratian avulla saavuttamaan. Tämän aktiivisen työn seurauksena ovat muutkin yhteiskunnalliset toimijat hyväksyneet julkisen talouden suuren roolin ja niinpä yhteiskunnan ohjauksessa on lähes puolet kansantalouden rahavirroista.
Yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet ja huono-osaiset ovat tänä päivänä vähemmistössä sirpaloituneina ihmisryhminä. Köyhien asema on suhteellisesti ottaen raskaampi. Köyhän asian hoitaminen ei ole luokkataistelua, vaan erikoissairaanhoitoa, johon sivistysyhteiskunnan on löydettävä keinot. Mutta ne keinot löytyvät vain olosuhteissa, joissa enemmistössä olevat työtätekevät kansalaiset voivat toteuttaa itseään työn ja kulutuksen kautta. Heidän on voitava tuntea kuuluvansa yhteisöön ja heidän on koettava, että heitä arvostetaan ja kohdellaan oikeudenmukaisesti. He eivät saa olla tuotantovälineen osassa. Siinnä suhteessa alkuperäinen ihmisen vapauttamisen tehtävä on vielä ajankohtainen.
Sosialidemokratian on selvästi puolustettava työtä tekevää palkansaajakuntaa. Merkittävin kysymys ei ole ihmisten jaottelu matala- keski- ja suurituloisten ryhmiin, vaan keskeinen kysymys on, että ihmisillä on töitä ja että työ tuottaa lisäarvoa yhteiskuntaan, jossa sen tehokkaaksi kartuttamiseksi hyväksytään markkinamekanismi, mutta jossa sen jakamisessa käytetään oikeudenmukaisuutta.
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi