|
Varhaisvuoteni
Muutin varhaisessa vaiheessa vanhempieni kanssa Turusta Kaarinaan. Kävin Kaarinassa ala- ja yläasteen sekä Kaarinan lukion. Olen aina ollut kiinnostunut urheilusta ja lähinnä pallopeleistä. Niinpä lento- ja koripallon pelaamisen jälkeen aloin harrastaa 12-vuotiaana pöytätennistä. En silloin arvannut, että pöytätennis tulisi vaikuttamaan elämääni ja ajatuksiini.
Pöytätennisura
Minut valittiin jo 14-vuotiaana Suomen juniorimaajoukkueeseen ja myöhemmin naisten maajoukkueeseen. Vaikka laji Suomessa oli ja on vieläkin pieni harrastajamäärältään, niin menestyin ja kehityin kuitenkin lajissa hyvin myös, ulkomaita myöten. Pääsinkin matkustamaan paljon ja ei ole maita, jossa en vuosien varrella käynyt. En ikinä olisi muuten päässyt niin paljon matkustamaan, näkemään ja kokemaan kaikkea, mitä pöytätenniksen kautta pääsin.
Kiinnostus opiskeluun heräsi
Elämä oli aika pitkälti pelkästään pöytätennistä. 12-vuotiaana kun aloitin, niin päälle kaksikymppisenä alkoi hiipiä kaipuu opiskeluun ja oman ammatin saamiseen. Niinpä kävinkin painopinnanvalmistuslinjan Turun Sanomain TS-opistossa, josta sain ammatillisen koulutuksen kirjapainoalalle.
Muutto Naantaliin
Toiveissani oli myös saada oma asunto ja muutinkin Naantaliin vuonna 1991 Karvetin Marjapolulle, jossa olen asunut siitä asti. Pöytätennistä jatkoin silti valmistuttuani työni lomassa noin kolmekymppiseksi. Sitten alkoikin opiskelu Raision kauppaopistossa iltalinjalla, josta valmistuin Yo-laskentatoimen linjalta merkonomiksi. Siinä vaiheessa viimeistään olisi pitänyt mennä yhä enemmän ulkomaille pelaamaan, mutta valitsin oman kodin, työn ja seurustelun. Pöytätennistä en sitten ole pelannut vuoden 1996 jälkeen kertaakaan.
Vaikuttamisen halu
Vuonna 1999 aloitin työt toimistonhoitajana Metallin alaisessa ammattiosastossa Turussa ja tässä työssä olen edelleen. Työssäni olen paljon ihmisten kanssa tekemisessä ja jo työnikin kautta tulee pakostakin halu vaikuttaa moniin tärkeisiin oman kotikunnan asioihin, kun näkee mitä viestiä kentältä tulee.
Itsensä kehittäminen
Minusta on sanottu, että olen sitkeä, peräänantamaton, oma-aloitteinen, kärsivällinen ja tavoitteellinen ihminen. Varmasti nämä asiat juontavat jo urheilusta. Kiinnostuksesta opiskeluun ja itsensä kehittämiseen, aloitin Turun Ammattikorkean iltalinjalla opiskelut tradenomiksi vuonna 2001, josta olen valmistumassa tänä jouluna. Halu myös kehittyä nykyisessä työssäni oli syy opiskelun aloittamiseen.
Ex Suomalainen
Monet muistavat minut paremmin Sari Suomalaisena. Menin naimisiin kesällä 2003 ja otin sukunimekseni Inkisen.
Harrastukset
Liikkumista en ole lopettanut kokonaan. Mieliliikuntaani on kävely, pyöräily, samoilu metsässä ja vaellus. Kesät pyöräilen työmatkat Turun ja Naantalin väliä.
Naantali
Olen tykännyt asua Naantalissa ja en hevillä täältä pois muuta. Olen myös ollut monta kautta Naantalin koulutuslautakunnassa varsinaisena jäsenenä. Kouluasiat niin kuin muutkin kotikunnan asiat kiinnostavat aina ja halu olla mukana kehittämässä omaa kotikuntaani on kova.
Ota yhteyttä! Yhteyslinkkini on: sariinki@surfeu.fi
|